VENÄJÄN HALLINTO JA ARMEIJA OVAT TEHNEET PAHIMMAN VIRHEEN JA ONNETTOMUUDEN ITSELLEEN JA MUILLE VUOSIKYMMENIIN NYKYMAAILMASSA

Onko YK aivan hampaaton, ettei se saa Venäjän hyökkääjien hirmukäytöstä kuriin ja ajettua heitä pois Ukrainasta. Että joku maa katsoo oikeudekseen mennä toiseen maahan tekemään siellä kauheuksia. Kiina on siihen osaltaan syypää, kun se ei sano selvää eitä Venäjälle. Hävetkää Kiinan hallinto ja kiinalaiset! Haluaako Kiina, että teitä tullaan tappamaan ja teidän infraa tuhoamaan ja särkemään? Epäuskoisessa ja väärän vanhurskauden maailmassa tapahtuu vaikka millaista pahaa. Kun puu ei ole hyvä, niin hedelmätkään eivät ole hyviä. Ihmiset ovat synnin orjia ja menevät orjuudessaan yhä pahemmiksi.  Ihmisten pitäisi saada synnintunto, tehdä parannus ja uskoa Jumalan valtakunnasta saarnattu evankeliumi, jolloin tulisi hyviä hedelmiä. … Lue lisää

Parempi yhteiskunta- ja maailmanjärjestys

Veikko. J. Pyhtilä, 23.2.2022 Ongelmia Kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia rikotaan. Tehdään sopimuksia, jotka rajoittavat yleismaailmallisesti tunnustettujen itsenäisten valtioiden itsemääräämisoikeuksia. Ihmisten perusoikeuksia ei kaikilla ole. Jos sanoo mielipiteen nykyhallintoa vastaan, voi joutua hankaluksiin, surmatuksi tai vankilaan, ei pääse kansanedustajaehdokkaaksi. Vaalia väärennetään. Opposition ja oikean totuuden ääni ei saa kuulua. Propaganda, vääristely, suurentelu, vähättely ja väärä tunteisiin ja historiaan vetoaminen. Väärä todistelu itsestä ja lähimmäisistä. Väärät ja kohtuuttomat tuomiot. Lainsäädäntö ei ole eettistä ja Jumalan tahdon mukaista. Lahjonta. Mafia. Rikollisuus. Itsekkyys. Oman edun ja suuruuden tavoittelu muiden kansalaisten ja kansakuntien kustannuksella. Pidetään itseä ylivertaisesti parempana muita, eikä nähdä omia virheitä ja heikkouksia. … Lue lisää

Nykyinen ja uusi suunta maailmassa, arvioita

Veikko J. Pyhtilä, 9.5.2020 JÄSENTELY JA JÄRJESTÄMINEN AUTTAVAT HALLITSEMAAN KAAOSTA JA ONGELMIA, SUUNNITTELEMAAN JA TOTEUTTAMAAN RATKAISUJA. Kartoita nykyinen tilanne ja miten se voi tai pitäisi muuttua! Se voi antaa virikkeitä muutoksille ja uudistuksille elämässäsi, yhteisöissä, yrityksissä ja yhteiskunnassa. Nykytilanne Suunnan muutos Voimakas kaupungistuminen ja maalta kaupunkeihin muutto. Tiivis kaupunkirakenne. Maaseutu vahvemmaksi, hajautettu asuminen. Suunta kaupungeista maaseudulle. Hajautettu kaupunkirakenne. Globalisaatio tuotannossa. Matkailu vilkasta maasta toiseen. Paikallistuminen tuotannossa. Kotimaassa matkailu arvostetummaksi. Liian vähän yhteistyötä yhteisten ongelmien ratkaisussa Lisää yhteistyötä yhteisten ongelmien ratkaisussa Odotetaan ja matkitaan muita liiankin paljon Pyritään myös enemmän itsenäisesti ratkomaan ongelmia ja sovittamaan ne paikallisesti Riippuvuus muista maista, kaukotuotanto … Lue lisää

Miten edistäisimme yhteistä hyvää ja samalla omaa hyvää

Isot internet-yhteisöt ovat saaneet paljon ja nopeasti tulosta aikaan esimerkiksi tietokoneohjelmistojen kehityksessä on ollut monta arvioimassa ja kehittämässä. Ja yleensäkin vain palautteiden antaminen kuulumatta yhteisöön on vienyt kehitystä eteenpäin. Ilman näitä emme nauttisi nykyisin hyvin toimivista ja monipuolisista, kohtuuhintaisista ja jopa ilmaisista ohjelmista.  Pienikin panostus miljoonilta ihmisiltä saa valtavasti aikaan yhdessä. Jos on sellainen asenne, ettei mitään haluaisi antaa muille ilmaiseksi ja jos näin kaikki tekisivät, ei mikään olisi kenellekään ilmaista. Mitä enemmän miljardit ihmiset jakavat ilmaiseksi yhteiseksi hyväksi sitä enemmän he myös saavat ilmaiseksi. Jos ihmiset tyytyisivät kohtuullisesti tarpeisiinsa, ei niitä tarvitsisi tuottaa yli maapallon ja luonnon kestokyvyn. Kaikki … Lue lisää

Ongelmien alkujuuret ja perusratkaisut

Vanhaa aikojen alusta tullutta viisautta ja tietoa ihmisille ei pidä hylätä! Ihminen on ylpeydessään ja pimeässä viisaudessaan johtamassa itsensä ja muut sekä ajalliseen että ikuiseen onnettomuuteen. Älä kulje harhaanjohtavien uskontojen, aatteiden ja virtauksien mukaan ja mukana, vaikka niillä olisi miljardeja kannattajia! Toivottavasti löydät oikean kaidan tien, jolla valitettavasti on vain vähän kulkijoita! Olla kuuliainen Jumalan äänelle, eikä pimentyneen järjen, turmeluksen, pahan maailman ja paholaisen äänelle Hengelliset ongelmat Ilman Pyhää Henkeä ihminen yrittää omasta voimastaan ja järjestään olla hyvä, noudattaa sääntöjä, harjoittaa itseänsä jopa askeesilla, pakottaa muitakin samaan omaan vanhurskauteen tai sitten ihminen antaa pahoille vieteillensä vallan, palvelee epäjumalia, viihdettä, huumeita, … Lue lisää

Mainostekoälyllä ei ole riittävästi tahdikkuutta, tunneälyä ja pyhyyden erottelukykyä

Tekoälyssäkin jo heijastuvat ihmisten kieroutuneet valinnat. Kun tekoäly opetetaan tarjoamaan sisältöä, niin kuin suuri enemmistö ihmisistä toimii ja valitsee, johtaa se ihmisiä harhaan, pysymään lavealla tiellä, joka vie ihmisiä sielun onnettomuuteen. Kun kuuntelin eräästä sovelluksesta hartaita lauluja, syötti se väliin ärsyttävää levotonta musiikkia ja kuvia häiritsevästi ja toistuvasti, kuin tarkoituksella häiritä pyhää tunnelmaa. Tekoälyä on ehkä vaikea tehdä erottamaan tällaista. Tämä antaa mainostajasta negatiivisen kuvan. Moni tuottaa ilmaista sisältöä, jos niistä joutuisi maksamaan palvelun alustan tarjoaja tekijänoikeusmaksut, tulisi se heille kalliiksi. Olisi hyvä, ettei asiayhteyteen sopimatonta mainostusta tulisi väliin häiriten sisällön tuottajan tarkoittamaa ilmettä, jos se vain on mahdollista. Silloin … Lue lisää

Politiikka, arvot ja ideat

Veikko J. Pyhtilä, 23.3.2019 Yksityisiä sijoituksiakin tarvitaan kohtuullisin tuotoin, ettei kaikkeen tarvita verorahoja Sosiaali- ja terveydenhoitoalallakin tarvitaan yksityistä laadukasta yritystoimintaa, ettei kaikkea tarvitse rahoittaa julkisin varoin. Mutta voittojen tulisi pysyä kohtuudessa, esim. 2-5-% tuotto sijoitetulle pääomalle. Osakkeenomistajien tulisi laittaa yrityksen kehitystoimintaankin ja lisähenkilökuntaan rahaa, että pitkällä tähtäimelläkin yrityksen arvo, tuotto ja kilpailukyky säilyy. Jos lähdetään siitä, ettei ollenkaan sijoittajat saa voittoa, saadaanko silloin ollenkaan sijoituksia yritystoimintaan, joka tarjoaa myös työpaikkoja ja vaihtoehtoisia palveluja. Koska julkisin varoin on rakennettu paljon sairaaloita ja muita laitoksia, ne tulisi pitää demokraattisesti valittujen ja kansalaisten tarpeita hyvin palvelevien toimijoiden hallinnassa. Jos markkinatalous menee äärimmilleen, se … Lue lisää

Luonnon monimuotoisuutta lisättävä ja hyödynnettävä enemmän maailmanlaajuisesti

Veikko J. Pyhtilä, 29.3.2019 Eliöstön köyhtymistä tulisi estää niin, että tutkitaan, miten niiden elinkelpoisuutta voitaisiin edistää viljely-, kasvatus- ja suojelutoimenpiteillä. En kannata metsien avohakkuita, mutta kylläkin harvennushakkuita, jolloin aluskasvillisuus elpyy ja sitoo hiiltäkin enemmän ja estää, ettei maaperästä vapaudu mahdollisesti hiiltä niin paljon kuin avohakkuualueilta. Harvennettuun metsään tulee puolukoita, mustikoita, vadelmia ym. kasvillisuutta enemmän, liian tiheään vanhaan metsään ei juuri ollenkaan. Myös sienet kasvavat paremmin, kun ei hakata aavaksi metsiä. Vanhojen kantojen ympärille tulee puolukoita kuivinakin kesinä ja mustikoita kosteisiin suometsiin. Suon reunametsikköön tulee hallavuosina lakkoja paremmin kuin aavalle suolle. Vanhoihin puihin tulee kasvitauteja ja lämpimät talvet ilmastomuutoksen edetessä lisäävät … Lue lisää

Elämän tarkoitus

Vaikka ihminen saisi kaiken ajallisen hyvän, hän ei sittenkään ole lopulta onnellinen. Vain se, että ihmisellä on iankaikkisen elämän toivo, antaa todella merkityksen elämään. Tässä ajassa on valtavasti ihmisiä, joilta puuttuu varma toivo ikuiseen autuuteen pääsemisestä. Ihmisillä, joilla on Pyhän Hengen antama rauha sielussa, voivat auttaa myös tästä rauhasta osattomia saavuttamaan sen. Kun se on saavutettu, on hyvä tehdä myös ajallista työtä ja toimia yhteiskunnan rakennukseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Siis pyri saamaan ensin omat asiasi kuntoon, niin silloin on innostusta auttaa myös muita. Mutta myös omien ongelmien ratkaisussa auttaa yhteistyö ja aktiivinen osallistuminen muiden kanssa. Kaikkia ongelmiaan ei yksilö voi … Lue lisää

Tulevaa asumista – kuvitteellista ja toteutuvaa

Veikko J. Pyhtilä, 9.2.2019 Omakotiasunnon vaatimusmäärittely lähitulevaisuudessa Materiaalit, rakenteet ja itse talo käytetään nanoteknologialla tuotettuja tai sopivia jalostettuja luonnon materiaaleja, komposiitteja yms. lahoamattomia, homehtumattomia, pilaantumattomia, hygieenisiä myrkyttömiä, haitattomia ruostumattomia, rapautumattomia, naarmuttumattomia keveitä ja kuitenkin kestäviä, ohuitakin palamattomia normaaliriskeissä helposti puhdistettavia, puhtaana pysyviä ja jopa itsestään puhdistuvia rikkoontumattomia ja jopa itsestään korjautuvia hinnaltaan edullisia koko elinkaaren ajan ja pitkäikäisiä materiaalien ja rakennuspalikoiden valmistuskin ympäristöystävällistä kierretettäviä tai jalostettavissa uusiokäyttöön materiaaleista voidaan tehdä palikoita, joista talo tulee helposti ja nopeasti koottavaksi ja purettavaksi, jotenka muuton mukana talokin muuttaa, voidaan tehdä erikokoisia moduuleita huoneiksi osien liitoskohdat toisiinsa tarttuvista pinnoista materiaaleista saadaan tiloja, jotka ovat … Lue lisää

Ällistyttävä materialistinen tulevaisuus

Otsikko on leikillisen liioitteleva, kyllä henkiset ja hengelliset arvot ovat minusta tärkeämpiä, vaikka tässä ajassa aineellisetkin arvot ovat välttämättömiä. On pyritty siihen, etteivät tuotteet olisi liian pitkäikäisiä, että saataisiin pysymään menekki ja siten tuloja jatkossakin. Mutta tämä on virheellinen periaate. Jos tuotteet ja materiaalit kestävät pitkään, ei tarvita niin paljon rahaa kuin nykyisin, ehkä vain ensihankinnassa. Jotenka ei tarvita niin paljon tulojakaan, eikä täten työtä, tuotantoa, joka kuluttaa energiaa ja raaka-aineita ja ympäristöä. Myös kuljettamista ja kauppaa on vähemmän. Kerran nuoruudessa hankitut vaatteet, kengät, sukat, astiat, asunto, kulkuväline, tietokone jne. kestäisivät koko ihmisen eliniän ja myös niitä voisi käyttää jälkipolvi. … Lue lisää

Ekoälykaupungin ratkaisuja ja vaikutuksia

Veikko J. Pyhtilä, 15.12.2018 Työpaikat, kaupat, palvelut, koulut ym. lähipalvelut ovat kävelymatkan päässä asunnoista 1-2 km. Erikoispalvelut ovat pyöräilymatkan päässä 3-5 km. On myös kuljetusvaunuja ja/tai liikkuvia liukuhihnateitä. Voi olla enemmän etätyöskentelyä, etäopiskelua ja etäpalveluita asunnolta käsin. Asuntojen ei tarvitse olla liian suuria eikä tarvita paljon säilytystilaa, koska on paljon yhteistiloja ja ihmiset eivät osta eivätkä säilytä mitään tarpeetonta tavaraa, ne laitetaan kierrätykseen tai uusiokäyttöön raaka-aineiksi. Jokapäiväiset hyödykkeet saadaan nopeasti tarvittaessa läheltä. Kiertotalouden periaatteet: Jäte on toisen raaka-aine. Puhdas, saasteeton tuotanto. Jätteet luonnon kestävään kiertoon maanparannusaineiksi, lannoitteiksi. Ne on käsitelty sitä ennen haitattomiksi ympäristölle, eliöiden ja ihmisten terveydelle. Kaikki on … Lue lisää

Toiveita joulupukille, joulumuorille ja tontuille ympäristöahdistukseen

Toivon tuotteita, palveluja, ratkaisuja maailman lapsille, sillä heissä on tulevaisuus! Ekotyö; Ekohenkilö; Ekotarve; Ekotyöntekijä; Ekotapa; Ekokoulu; Ekohenki; Ekotavara; Ekokuva; Ekotila; Ekoperhe; Ekopinta; Ekoelämä; Ekoarvo; Ekoteos; Ekosäätäminen; Ekotie; Ekokäyttö; Ekotaulukko; Ekotehokas; Ekovesi; Ekomatka; Eko-ohjelma; Ekojohto; Ekovoima; Ekokehitys; Ekoajatus; Ekovara; Ekotoiminta; Ekokoti; Ekoratkaisu; Ekokustannus; Ekokaupunki; Ekovalmistus; Ekovalo; Ekotuotanto; Ekotutkimus; Ekomuoto; Ekoaine; Ekoyritys; Ekopaikka; Ekosilmä; Ekojohtaja; Ekokivi; Ekoapu; Ekokieli; Eko-ongelma; Ekoranta; Ekotieto; Ekotalo; Ekohoito; Ekoyliopisto; Ekokirkko; Eko-ovi; Ekosuunnittelu; Ekohuone; Ekolaki; Ekolehti; Ekorakennus; Ekokala; Ekoauto; Ekopuu; Ekolaitos; Ekokokemus; Ekokirja; Ekometsä; Ekomerkki; Ekokone; Ekokunta; Ekoääni; Ekotaso; Ekopotilas; Ekoetu; Ekoilo; Eko-ohje; Ekotyövoima; Ekoliikkuminen; Eko-olosuhde; Ekotuote; Ekofilmi; Ekosuunta; Ekoteollisuus; Ekohuoli; Ekokyky; Ekoikkuna; Ekojärvi; Ekojärjestelmä; Ekokeino; Ekoseinä; Ekopuhdas; … Lue lisää

Kun ei ole kysyntää, ei voida tarjotakaan ja päinvastoin, onko liikaa pysähtyneisyyttä?

Asiakkaat eivät tiedä, mitä toimeksiantoja ja työtä he tarjoaisivat meille. Myös me emme tiedä, mitä me tarjoaisimme asiakkaille, kun heiltä ei tule kysyntää. Me emme voi suuntautua ja valmistautua kysyntään, koska sellaisten hyödykkeiden tuottaminen, joille ei ole kysyntää, ei ole kannattavaa ja on riskialtista, että resurssit menevät hukkaan.  Ei voi hakuammuntana alkaa tuottamaan sitä ja tätä. Toisaalta, jos me emme esittele emmekä tarjoa mitään riittävän selkeää ja konkreettista asiakkaille, ei heille tule tarvettakaan kysyä. Miten tästä pysähtyneisyydestä ja lukkiutumisesta pääsisi eteenpäin ja hyödykkeiden vaihto vilkastuisi? Asiakkaiden tulisi ilmaista tarpeensa ja meidän selvemmin mahdollisuutemme tuottaa jotakin hyödykettä heille. Siis molempien osapuolien … Lue lisää

Otamme toimeksiantoja ongelmien ratkaisemiseen ja kehittämistarpeisiin

Kokeilimme tätä, mutta koska ei yhtään kiinnostusta asiakkailta, niin kokeilu on lopetettu. Näin siitä ei voinut kehittyä kannattavaa toimintaa, emmekä voineet käynnistää yritystoimintaa, emmekä palkata työntekijöitä ja ottaa lisää osakkaita mukaan. Alustava toimintatapa olisi ollut seuraava: Asiakas kuvaa ongelman ja tekee siitä alustavan toimeksiannon ja lähettää sen meille yhteydenottolomakkeella. Pidämme toimeksiannot ja palautteet salaisina ulkopuolisilta. Voimme tehdä salassapitosopimuksen, jossa voimme tarkemmin määritellä asiat. Selvitämme alustavasti mitä ratkaisuvaihtoehtoja, tietämystä maailmalla on ongelmaan ja sen ratkaisuihin. Jos toimeksianto ei osu kohdallemme sopivaksi, ilmoitamme siitä toimeksiantajalle. Tämä epävirallinen toimeksianto ei vielä sido kumpaakaan osapuolta muuhun kuin salassapitoon. Jos asiakas haluaa nähdä ehdotuksemme, hän … Lue lisää

Kaikilla ihmisillä on kerran edessä siirtyminen ajasta iankaikkisuuteen

Veikko J. Pyhtilä, 9.11.2018 Olen kirjoittanut ja ottanut kantaa näillä sivuilla myös ikuisesti kestäviin arvoihin. Kaikki tietävät sen tosiasian, että tässä ajassa ei olla ikuisesti. Kun lähtö täältä tulee, menettävät merkityksensä, kuinka hyvin ihminen on ajallisesti menestynyt, rikastunut ja saanut kunniaa, valtaa. Monilla ihmisillä on se käsitys, että elämä on vain tässä ajassa ja sitten kaikki on loppu. Senkin vuoksi he pyrkivät tästä elämästä luomaan mahdollisimman hyvän ja nauttimaan siitä mahdollisimman paljon. Mutta tällöin, jos iankaikkisuusnäkökohtaa ei ole huomioitu ja varauduttu, niin voi tulla yllätys, että ikuisuudessa joutuukin pahaan paikkaan, jossa synnit polttelevat ja omantunnon madot kaivavat. Itse olin lähellä … Lue lisää

Opiskele tieteitä, tietoja ja taitoja ongelmiin

Veikko J. Pyhtilä, 8.11.2018 Olen kuullut huipputiedemiehestä, joka ei ollut opiskellut yliopistossa, mutta luki paljon tieteellistä kirjallisuutta ja pääsi tekemään ja toteuttamaan asioita. Siis voidaan edetä itseopiskelemallakin ja sitähän se paljon on siitäkin huolimatta, vaikka ollaan koulutuksessa. Nykyisin on paljon tietoa saatavilla netissä ja kirjastoissa. Kannattaa ostaa jokin ajan tasalla oleva hyvä tieteen oppikirja, koska ilmaisena ei välttämättä saa hyvää oppimateriaalia. Mutta alkuun pääsee ilmaisilla vanhemmillakin kirjojen versioilla ja netissä olevilla ilmaisilla aineistoilla. Luonnontieteissä on paljon vakiintunutta perustietoa, joka ei vanhene. Joskus voi teoria muuttua ja jatkossakin voi muuttua, kun tutkimukset etenevät. Tieteellisistä artikkeleista saa uusinta tietoa, mutta niiden lukeminen … Lue lisää

Vaikka on enemmän ihmisiä maapallolla, on enemmän myös ongelmien ratkaisijoita

Veikko J. Pyhtilä, 17.10.2018 TÄLLAISIA ASIOITA VOIMME SUUNNITELLA JA EHDOTTAA. MUTTA REALISMIA ON, ETTÄ NIITÄ  ON VAIKEA SAADA TOTEUTUMAAN. Suuri väestön määrä ei sinänsä aiheuta esim. ympäristöongelmia, vaan se etteivät ihmiset toimi kokonaisuutena optimilla tavalla ongelmien välttämiseksi ja niiden ratkaisemiseksi. Miten saataisiin työttömät esim. istuttamaan lisää metsää, viljelemään ruokaa, että sitä riittäisi kaikille. Tämä on maailman ihmisten yhteishenkiongelma, päättäväisyysongelma, koordinointi- ja organisointiongelma. Jospa saataisiin äänestys ja allekirjoitus sopimuksesta enemmistöltä maailman kansalaisilta, että sodat ovat kiellettyjä, aseiden tuotanto on kielletty, aseteollisuus ja aseet muutetaan toisenlaiseen hyötykäyttöön. Jos saataisiin aikaan yleismaailmallinen kansalaisliike yli valtioiden, rotujen, ideologioiden, uskontojen jne. kokoamaan näistä asioista sopimuspaperia … Lue lisää

Täystyöllisyys vaatii enemmän aktiivisuutta, tuottavaa ja sujuvaa yhteistyötä ja organisointia kaikilta eikä vain työttömiltä

Veikko J. Pyhtilä, 1.8.2018 Kun ihmisillä on itsellään riittävä toimeentulo, he usein vähät välittävät muista ja yhteisestä hyvästä. Ihmiset ovat luonnostaan itsekkäitä, kaikilla on niin paljon puuhaa ja harrastuksia, ettei yhteisiin ongelmiin riitä paljoa aikaa. Kuinka vaikeaa on saada ihmisiä mukaan rakentavaan yhteistyöhön ja toimimaan koko yhteiskunnan ja maailman hyväksi. Jos paikkakunnalla, valtiolla ja maailmalla menee hyvin, niin myös itsellä on edellytyksiä mennä paremmin. Yksin ihmisen on vaikea saada hyviä tuloksia, olemme niin sidoksissa muuhun yhteiskuntaan ja pitkälle kehitetyt kilpailukykyiset hyödykkeet vaativat useiden tahojen yhteistyötä ja resursseja. Yhteistyön esteenä on löytää sopiva ryhmä, jonka kanssa yhteistyö sujuisi hedelmällisesti. Ja kun … Lue lisää

Julkinen salaisuus

SRK:n Suviseurat KESÄSEURARADIO Poimintoja Bibliasta 1776, muutamia sanoja muutettu nykykielelle. Veikko J.Pyhtilä, 26.6.2018 Ps. 25:14  Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja liittonsa ilmoittaa hän heille. Ps. 27:5  Sillä hän peittää minua majassansa pahana aikana: hän kätkee minun salaiseen majaansa, ja korottaa minun kalliolle. Ps. 31:20  Sinä kätket heitä tykönäsi salaisesti jokaisen haastosta: sinä peität heitä majassasi riiteleväisistä kielistä. Ps. 51:6  Katso, sinä halajat totuutta, joka salaisuudessa on, ja ilmoitat salatun viisauden minulle. Ps. 78:4  Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeen tulevaiselta sukukunnalta, julistaen Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt. Ps. 83:3-4  He pitävät kavalia juonia sinun kansaasi vastaan, ja … Lue lisää

Tekoälyn, tietojenkäsittelyn, logiikan ja matematiikan menetelmät auttavat ongelmien ratkaisemisessa

Veikko J. Pyhtilä, 21.5.2018 Mitä tämä edellyttää On opeteltava ja harjaannuttava soveltamaan tekoälyn ja yleensä tietojenkäsittelyn ja matematiikan menetelmiä. On oltava luotettavia ja merkitykseltään käyttökelpoisia tietovarastoja ja ideoita, joita tarvitaan menetelmien soveltamiseen ja hyödyntämiseen. Jos niitä ei ole, on tietoja alettava kerätä. Tutkimuksilla saadaan uutta tietoa ja siinä voi olla apuna myös tekoäly. Kaikki vaatii aikaa ja myös rahoitusta. Itse sovellusten pitäisi olla sellaisia, että asiakas säästää niissä aikaa, rahaa. Ihmisten pitäisi löytää hyödykkeitä, jotka ovat ympäristöystävällisiä, terveellisiä, turvallisia, taloudellisia jne. ja tällaisia hyödykkeitä on kehitettävä lisää. Harrastelijanakin voi jo paljon oppia ja viedä asioita eteenpäin. Pitää olla innostusta, vaikka … Lue lisää

Syvin ja arvokkain tieto on piilossa

Veikko J. Pyhtilä, 19.4.2018 Ihmisten yleiskieli kertoo ja tallentaa asiat pääpiirteittäin. Vasta kun tehdään, nähdään kuvina, aistitaan ja koetaan, on tieto kattavampaa. Mutta ei kuitenkaan. Syvin tieto on solu- ja atomitasolla, luonnonlaeissa. Solujen tumassa DNA:ssa ja muissa solun osissa on tallentuneena valtavasti tietoa. Tämä tieto on ollut ihmiseltä piilossa, mutta viime vuosikymmeninä on siitä saatu yhä enemmän ymmärrystä. Suurin haaste ajallisessa elämässä ongelmien ratkaisussa onkin se, miten pystytään hallitsemaan näitä nanotason asioita ja vielä kokonaisina järjestelminä. Tosin ylemmällä tasollakin olisi yhteiskunnan ongelmia pystyttävä lähestymään kokonaisvaltaisesti ja järjestelminä. Kun ymmärretään luonnon ja yhteiskunnan toiminnot, voidaan niitä hallita paremmin. Mutta hallinta tarvitsee … Lue lisää

Tulevien ongelmien syitä ja varautuminen

Vaikka nyt on ajallisesti itselläsi kohtuullisen hyvin, onko niin tulevaisuudessa. Vaikka menestyt nyt ajallisesti, onko sinulla iankaikkista onnea ja menestystä. Ihmisiä ei monesti kiinnosta tuleva, vaan tämänhetkinen ja hetkellinen. Tosin tulevista murheista ei tarvitse liikaa huolehtia, mutta mitä tällä hetkellä teet ja mikä on asenteesi, ne vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja ikuisuuden osaasi. Paha paikka ja olotila Kun ei ole nyt kiinnostunut, eikä välitä mitä ajallisen kuoleman jälkeen tapahtuu sielulle, niin ikuinen paha paikka voi yllättää. Myös ajallinen epäonni voi seurata, jos ei ota huomioon tulevaisuutta. Kannattaisi kiinnostua uskon asioista ja etsiä ja löytää sellaista, millä varmasti pelastuu ja mikä auttaa … Lue lisää

Verkostoituminen tiiviiden yhteisöjen sisällä voisi ratkaista monta ongelmaa

Kun koko kansaa, esim. suomalaisia ei saada verkostoitumaan ja toimimaan yhteiseksi ja kaikkien hyväksi, niin voisiko se onnistua kuitenkin saman mielisten muodostamien yhteisöjen sisällä. Yhteisöissä voi olla monenlaisia ja monessa eri elämän tilanteessa olevia jäseniä. Yhteisö voisi kokoontua miettimään yhdessä ja verkostoitua siten, että yhteisön työttömille järjestetään töitä, sairaille hoivaa, osaamista voidaan jakaa, voidaan oppia muilta jne. Yhteisössä on paljon osaajia, on yrittäjiä, on rikkaita, köyhiä ja siltä väliltä. Varmasti on myös paljon ideoita, joita voi yhteisön sisällä jalostaa ja viedä eteenpäin. Yhteisö saattaa kokoontua aatteensa ja uskonsa merkeissä. Voisiko se kokoontua myös käytännöllisesti siten, että yhteisön apua tarvitsevat jäsenet … Lue lisää

Paras ratkaisu kaikkiin ongelmiin

Jos kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen, tällöin nykyistä pahan vallassa olevaa maailmaa ei Jumalan tarvitsi enää pitää pystyssä ja kaikki parannuksen armon saaneet pääsisivät taivaaseen. Jumala on antanut vielä armonaikaa, mutta se loppuu yllättäen. Toisaalta vaikka maailmanloppua ei vielä tulisikaan, maailmasta voisi tulla parempi kaikille. Mutta ihmiset eivät tee Jumalan tahdon mukaan, jotenka ongelmat pysyvät ja lisääntyvät. Parannuksen armo tapahtuu uskosta pois kuolleille niille, jotka eivät vastusta Jumalan tahtoa, niille Jumala sen avaa ja antaa seurakuntansa kautta elävän uskon lahjan. Elävä usko on annettu jo kaikille syntymälahjana, mutta melkein kaikki ihmiset kadottavat sen syntien vuoksi. Biblia 1776 käännöksestä: Sananl. 14:34 Vanhurskaus korottaa … Lue lisää

Markkinoi ongelmienratkaisun näkökulmasta, linkitä sivustollesi yhdestä keskitetystä hakemistosta!

Ongelmienratkaisu.fi-sivustolle on tehty 30 000 sanan hyödykeideahakemisto , jonne myydään linkkejä yrittäjille ja muille toimijoille. Hakemisto on laaja älypuhelimillekin tiiviisti selailtava. Kartoitetaan yhdessä ongelma- ja kehittämiskohteita ja tarjotaan niihin ideoita ja ratkaisuja ympäröivässä maailmassa. Varmasti moni asiakas odottaa kilpailukykyisiä ratkaisuja, tuotteita ja palveluja. Maailma ei ole koskaan valmis, aina on ideoitavaa, kehitettävää ja paranneltavaa. Kun tekniikka ja menetelmät kehittyvät, niitä pitää oppia hyödyntämään täysipainoisesti ja tehokkaasti. Haluammeko jäädä pysähtyneisyyteen ja kilpailijat menevät edelle. Pysähtykäämme joskus kiireistä huolimatta miettimään kaikkia prosesseja ja tarjottuja hyödykkeitä. Kun kaikki vaiheet alkutuotannosta elinkaaren loppuun kartoitetaan, niin varmasti löytyy kehitettävää. Ajatellaan asioita monelta eri näkökulmalta sekä … Lue lisää

IT-alan suurtyöttömyys ja näennäinen työvoimapula

Viime vuosina on atk-alalle koulutettu liikaa työvoimaa. Hetikään kaikille sekä itseoppineille, että koulutetuille ei ole ollut työpaikkaa. Hain muutama vuosi sitten atk-alan paikkaa, hakijoita oli yli 600, jotenka en päässyt. Sen jälkeen olen hakenut monta muuta atk-alan paikkaa, joskus tärppäsi kesäksi, vuodeksi tai pariksi. Työnantajat vaativat nykyään vähintään insinööritasoista koulutusta, vaikka ohjelmointia oppii 90% tekemällä ja vain 10% teoriassa. Tosin englantia täytyy osata sen verran, että pystyy omatoimisesti ottamaan selvää asioista. Jos itse ei pysty ratkaisemaan ongelmaa, niin netistä löytyy melkein ongelmaan kuin ongelmaan jo ratkaisu. Minulla on kokemus, että työpaikkaan otettiin insinööri ohjelmointiongelmaa ratkomaan, hän yritti 2 vuotta ja … Lue lisää

Autetaan asiakkaita tuotteiden ja palvelujen valintaongelmien ratkaisuissa

Yleistä Tuotteita ja palveluja on valtavasti tarjolla internetissä ja eri toimipaikoissa. Asiakkaalta menee paljon aikaa ostopäätösten tekemiseen ja tietojen hakemiseen. Tuote-esittelyissä tiedot ovat usein puutteellisia, voidaan kertoa hyvät puolet ja huonoista puolista ei välttämättä saa tietoa muuten kuin ”puolueettomien”, jos yleensä ovat puolueettomia, arviointien kautta. Jos olisi tiiviitä hakemistoja, joissa olisi alekkain tai rinnatusten eri vaihtoehtoja toimittajista, hinnoista, ominaisuuksista, se helpottaisi ja nopeuttaisi ostopäätösten tekemisessä. Myös samankaltaisista hyödykkeistä pitäisi olla ominaisuusluettelot, joista on hyvä tehdä vertailuja. Jos olisi vielä älykkäitä ohjelmistoja, joissa annetaan hyödykkeen nimi, jonka jälkeen tulisi ominaisuusvalintoja, selostuksineen ja merkityksineen. Ja kun asiakas lähettää valintansa tulisi ehdotuksia linkeistä, … Lue lisää

Vaikeiden ja suurien ongelmien ratkaisut vaativat yhteistyötä, teknologiaa, osaamista ja mallintamista

Esimerkiksi ihmisen perimän projektissa tekivät tutkijat maailmassa yhteistyötä. Samoin voidaan ajatella ympäristöongelmien, terveysongelmien ja vaikka työttömyysongelman ratkaisemisessa. Ilman yhteistyötä ongelmien ratkaiseminen voi kestää liian kauan tai ongelmat jäävät ratkaisematta. Tämä sivusto voi palvella ongelmien syiden ja tekijöiden kartoittamisessa ja ratkaisuvaihtoehtojen etsimisessä. Tulokset pitää koota ja jäsentää hyvin ja niiden avulla voidaan mallintaa maailmaa. Tietojenkäsittelytekniikka ja muu teknologia auttavat ja mahdollistavat monien vaikeidenkin ongelmien ratkaisemisessa. Myös terve järki, kokemukset ja vankka pohjatieto ovat edellytyksiä. Systeemibiologiassa pyritään solujen toimintamekanismien kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen, tekemällä laajoja koesarjoja ja yhdistelemällä saatuja tietoja tietoteknisin menetelmin. Päämääränä on solujen ja kokonaisten organismien ja tulevaisuudessa jopa ekosysteemien mallintaminen. Tätä … Lue lisää

Miten saisi osallistujia tuomaan ajatuksia ja ehdottamaan ratkaisuja haasteisiin?

Tämä sivusto on ollut jo keväästä 2017 luettavissa. Siihen on vähitellen lisätty aineistoa. 10.10.2017 oli yli 1000  yksilöllistä kävijää vuorokaudessa. Sivustosta pitäisi saada kehitettyä sellainen, että toimijat haluaisivat osallistua kehityskohteiden ja ongelmien etsintään ja ratkaisujen esittelyyn sivustollani. Jos saisimme 10 000 toimijaa mukaan ja jokaiselta tulisi vähintään yksi kohde linkkeineen ja ne jäsennellään selkeäksi hakemistoksi, olisi jo paljon kartoitettu ongelmia ja saatu niihin ratkaisuvaihtoehtoja. Tällöin kävijöidenkin määrä tulisi paljon suuremmaksi. Jos jokaiselta 10 000 osallistujalta saisi 24,80 euroa/vuosi (alv mukana) se tekisi 200 000 euroa. Se olisi hyvä joukkorahoitus. Sillä työllistäisin itseni ja olisi mahdollista kehittää ja palkata työntekijöitäkin ottamaan vaikka toimeksiantoja vastaan … Lue lisää

Hyvät makro-, mikro- ja nanotasojen ratkaisut yhdessä antavat hyvän lopputuloksen

Olen kirjoittanut suuntaviivoja ja mielipiteitäni makrotasolla pääasiassa.  Nyt olisi aika jo päästä itse käytäntöön mikro- ja nanotasoille. Kun saadaan toimijoita esittelemään yksityiskohtaisesti tuotteitaan ja palvelujaan, jotka ratkaisevat ongelmia ja parantavat maailmaa, niin pääsemme sitten jo mini- tai mikrotasolle. Nanotaso on jo atomien, molekyylien ja solujen tasoa. Terveydessä ja ympäristöasioissa joudutaan tutkimaan asioita myös nanotasolla ja hoitamaan ongelmia. Nanotekniikka on tullut entistä kehittyneemmäksi, atomeja, molekyylejä ja soluja voidaan jo nähdä niiden tarkasteluun kehitetyillä laitteilla. Kuitenkin tarvitaan ylhäältä alaspäin meneviä ratkaisuja samoin kuin ruohonjuuritasolta ja nanotasolta isompiin kokonaisuuksiin meneviä tarkasteluja ja ratkaisuja. Terveydenhuoltouudistuksessakin on tehty makrotason suunnitelmia, mutta käytännön tasolla mitä lääkärit, … Lue lisää

Hyvät perustiedot tarvitaan, että tekoäly voisi ratkaista ongelmia optimaalisesti

Ensinnäkin tarvitaan ongelmista perusteellinen kuvaus liittymäkohtineen. Näin tekoälyllä voidaan valita haluttuun tapaukseen tarkasti kohde, johon lähdetään hakemaan ratkaisuja. Ongelmiin täytyy olla useista eri ratkaisuvaihtoehdoista kootut tiedot eri painoarvoilla. Esim. jos painotetaan hintaa, laatua, ekologisuutta tms. ominaisuutta, tulee erilaisille panoarville erilaiset tulokset. Ongelmien, joihin haetaan ratkaisuja, tulee olla soveltuvia tekoälylle ja tarpeellisia ratkaistaviksi. Voidaan ensin käydä läpi, miten usea eri asiantuntija yhdessä maallikoiden kanssa ratkaisisi ongelman. Joskus ongelma ja sen ratkaisut täytyy opettaa tekoälylle valtavasta tietomassasta, josta tekoäly tekee päätelmät, etsii lainalaisuuksia. Tällaisissa tapauksissa ihminen, ei välttämättä kykene siihen mitä tekoälyllä voi saada aikaan. Perinteisellä ohjelmoinnillakin hakemalla tietokannasta tietoja ja ohjelman … Lue lisää

Tietämyksen ja Internetin uusi oliomalli

Internetissä, asiantuntijatiedoissa on paljon saman toistoa eri lähteissä. Olisi koottava yhteinen tietämys, poistettava saman tiedon toisto, virheellinen ja epävarma tieto, selkeytettävä ilmaisuja. Kun saataisiin samojen faktojen kokoelma, sinne eri toimijat voisivat linkata tehdessään kotisivuja. Ja myös sieltä ylätasolta voitaisiin mennä alatasoille syvällisempiin ja eri toimijoilta saataviin tietoihin ja heidän tarjoamia hyödykkeitä katsomaan. Myös peruskuvamateriaali voisi olla yhteistä. Kukin toimija tuottaisi tiedoista ja kuvista vain sen osuuden, missä heidän tietonsa eroavat perustiedoista. Eri toimialoillakin on yhteisiä perustietoja ja hekin voisivat käyttää samoja tiedonpalasia. Jos tiedot jaetaan osatietojen palasiin, niistä voisi koota erilaisia yhdistelmiä. Esimerkiksi suomenkielinen lääketieteellinen ja ympäristöllinen tieto voitaisiin yhdistää … Lue lisää

Ongelmien ja kehittämistarpeiden kartoitus – ratkaiseminen ja ratkaisujen käyttöönotto

Mieti ensin kohteita Ajankäyttö, terveys, työn teko, prosessit työssä, tehokkuus, laatu, miten voisin parantaa kohdetta tai sen osaa, mitä uusia teknologioita, tuotteita, palveluja ja menetelmiä olisi kehittämiseen, miten alennan kustannuksia? Luetteloa voi jatkaa. Ongelmia ja kehittämiskohteita on loputtomiin sekä itselläsi, lähimmäisilläsi, ympäristössä, yhteiskunnassa, työssä, vapaa ajalla jne. Mitkä kohteet on tarkoituksenmukaista ottaa tarkasteluun. Jotkin elämän pikkuongelmat voivat ratketa spontaanisti, mutta niistäkin voi löytää jotakin ideoita ja markkinarakoja. Selvitä kohteet tarkemmin Kuvaa kohde, tutki kohdetta syiden ja seurauksien suhteen, liittymäkohtineen. Ota huomioon ympäristönäkökohdat, terveellisyys, ominaisuudet, käyttötapaukset, helppokäyttöisyys jne. Tee selvitys perusteellisesti, se luo pohjan kehittämiselle. Voit laittaa kohteet painoarvo-, kiireellisyys- tai … Lue lisää

Mihin suuntaan haluaisit viedä tätä sivustoa?

Olen laittanut alustavasti erilaisia ajatuksia, mitä ongelmanratkaisusivusto voisi olla. Kaikki ehdotukset eivät ole kiveen hakattuja. Jokainen voi esittää ajatuksia ja ehdotuksia, miten tätä sivustoa kehitettäisiin ja mihin suuntaan sitä vietäisiin. Jos mukaan ei tule osallistujia, tämä ehkä hyvä idea kuivuu kokoon. Yksin ei ole kenelläkään resursseja viedä näin suurta projektia eteenpäin. Tässä näemme, että suurin ongelma onkin kenties se, ettei ihmisiä saada rakentavaan yhteistyöhön toimimaan yhteiseksi hyväksi.  Seurauksena siitä ovat sodat ja lukuisat muut ongelmat maailmassa. Ihmisten teot ja toiminta vaikuttavat paljon siihen mihin suuntaan maailma menee. Tosin paljon on luonnonlakien ja Jumalankin kädessä maailman kohtalo. Tällainen maailmakaikkeus ei synny … Lue lisää

Kokonaisvaltainen lähestyminen ongelmiin liittymäkohtineen

Funktionaalisessa lääketieteessä lähestytään potilasta kokonaisvaltaisesti, eikä vain jotakin yksittäistä kohdetta tai sairautta. Systeemibiologiassa myös lähestytään biologista järjestelmää kokonaisuutena, eikä vain jotain yksittäistä kohdetta. Samoin ongelmia voidaan lähestyä kokonaisuutena katsoen kaikki alueet, jotka ovat kuitenkin sidoksissa toisiinsa. Vaikka keskitytään johonkin yhteen suppeaan kohteeseen, ongelma ei ratkea kunnolla, jos ei tunneta kaikkia liittymiä muihin kohteisiin. Tämä sivusto myös pyrkii rinnatusten käsittelemään kakkia merkittäviä alueita lähestyttäessä ongelmia ja niiden ratkaisua. On opittava hallitsemaan ja käsittelemään suuria kokonaisuuksia. Siitä voi oppia ja keksiä paljon. On päästävä vain paneutumaan riittävän syvällisesti ja myös ylätasolta käsin olevaisuuteen. Tällainen ympäristö voi olla myös hyvin virikkeellinen, kunhan siihen … Lue lisää

Tietoja ongelmista ja ratkaisuista on, mutta ne tulisi jäsentää paremmin hyödynnettäviksi

Tietoa on paljon ja samojen asioiden toistoakin, tieto on sekavaa, jotenka sen jäsentämistä ja esittämistä lyhyesti ja ytimekkäästi tulisi kehittää. Paljon on hiljaista ja hyödyntämätöntä tietoa. Kun suuri joukko etsii ratkaisuja, silloin saatetaan löytää oikein kekseliäitäkin ratkaisuja, elleivät ihmiset ajattele samaan muottiin taottuina. Toisaalta samat reunaehdot ja luonnonlait ohjaavat samantapaisiinkin ratkaisuihin. Paljon on Suomessa ja maailmalla ongelmia, joita ei ole ratkaistu tyydyttävästi. Jos kerran on esim. työttömyyttä ja köyhyyttä, jotakin tehokkaampaa niiden eteen pitäisi tehdä. Mahdollisimman suuri joukko pitäisi saada mukaan ratkaisujen etsintään ja kehittämiseen. Kun lähdetään käsitteellisesti ylätasolta aina tarkemmille alatasoille, se selventää tietomassaa. Toiselta alalta voidaan keksiä toisille … Lue lisää

Ongelmien ratkaisu -portaalin hyötyjä

Saadaan hakemisto, jossa on yrityselämään, työelämään ja kestävän kehityksen mukaiseen elämään tietoa, linkkejä. Sisäiseen ja ulkoiseen koulutukseen, tiedon jakamiseen ja opiskeluun. Edistetään ongelmien ratkaisua ja kestävää kehitystä. Tieto on arvokasta ja sitä pitää pystyä hyödyntämään paremmin. Pitää löytää oleellinen ja keskeinen tieto nopeasti valtavasta netin tietomassasta. Ja eri tasoisina monen tasoisille henkilöille. On mahdollista saada yleiskuva yläportaalissa ja syvällisempi kuva, kun mennään alaportaalien linkeistä eteenpäin. Tiedolle löytyy vaihtoehtoja monella tavalla selitettynä ja kuvattuna. Se auttaa omaksumisessa ja laajentaa näkemyksiä. On keskitetty paikka hyville kohteille netissä valmiiksi etsittynä ja voi älykännykällä ja tietokoneella hakea helposti ja löytää nopeammin ja lukea kiinnostavaa, … Lue lisää

Yleensä ongelmista ja niiden painoarvoista

On pieniä, vähämerkityksellisiä ja suuria ongelmia. On ratkaisemattomia ja jo ratkaistuja ongelmia. On ongelmia joihin ei ole vielä ratkaisua, mutta sitä kehitetään ja tulevaisuudessa ne on jo ratkaistu. Moniin ongelmiin on jo ratkaisuja, mutta niitä ei osata tai tiedetä soveltaa tai ratkaisumahdollisuuksista ei tiedetä. Ongelmat ja ratkaisut ovat monesti yksilöllisiä, jotenka joutuu räätälöimään yleistä ratkaisua soveltuvaksi kohteeseen. Jollekin sama asia on ongelma, toiselle ei. Ihmiset ratkovat koko ajan elämän pikkuongelmia, ilman että niitä pitäisi laittaa näille sivustoille esitteille ratkaisuineen. On harkittava monelta näkökanalta, mitkä ongelmat ja ratkaisut ovat järkevää laittaa sivustollemme. Kaikkia ongelmia ei arkaluontoisuuden vuoksi laitettane julkiselle sivustolle. Ongelmissa, … Lue lisää

Ajatuksia ongelmien ratkaisuista

Ongelmat ja kehittämistarpeet kohtaavat ratkaisut tai ratkaisut kohtaavat ongelmat. Ongelmiin etsitään ratkaisuja ja ratkaisuihin etsitään ongelmia. Ratkaisu voi olla tuote, palvelu, menetelmä, kehittäminen, vaikuttava mielipide, joka saa muutosta aikaan jne. Ongelmien jäsentely järjestelmällisesti ja niihin edes osaratkaisujen löytäminen. Ongelmat voivat olla kuin noidankehä tai ketjureaktio. Ongelmat aiheuttavat uusia ongelmia. Tietoa saa kokemuksista, lukemalla, tekemällä, tutkimalla, muilta ja itseltä. Mikä on lyhin tie ongelmasta ratkaisuun? Tarvitaan kielellistä, käsitteellistä, teknillistä, taidollista, sosiaalista jne. lahjakkuutta. Ongelmissa ja ratkaisussa on paljon yksityiskohtia ja yhdistelmiä, voi tulla kombinatorinen räjähdys. Kaikki ratkaisut eivät tuota taloudellista hyötyä, mutta muuta hyötyä, joka voi heijastua myös taloudellisesti. Ongelmilla ja … Lue lisää