MAAILMAN TERVEELLISIMPIÄ RUOKIA JA NIIDEN VAIKUTUKSIA, TERVEYSVÄITTÄMIÄ
ALUSSA ENSIN VAKUTUSKOHDE-RUOKA-JÄRJESTYKSESSÄ SITTEN RUOKA-VAIKUTUSKOHDE-JÄRJESTYKSESSÄ
Copyright Veikko Pyhtilä, Lahti, Finland, 17.6.2017 |
|
AIVOT, HERMOSTO, MUISTI, MIELENTILA, HENKINEN KUNTO ENERGIATUOTANTO, LEPO, STRESSI, SUORITUSKYKY HENGITYS, HENGITYSELIMISTÖ, KEUHKOT KUDOKSET, UUSIUTUMINEN, RAPPEUTUMISEN ESTO, VANHENEMISEN HIDASTAMINEN MYRKKYJEN JA KUONA-AINEIDEN POISTO JA ESTO NESTETASAPAINO, MUNUAISET, VIRTSATIE RUOANSULATUSJÄRJESTELMÄ, HAMPAAT SYÖVÄN RISKIN PIENENTÄMINEN, SYÖVÄN HOITO YLEISKUNTO, MUITA TERVEYSHYÖTYJÄ
|
||
|
AIVOT, HERMOSTO, MUISTI, MIELENTILA, HENKINEN KUNTO |
||
|
Aivot |
Munakoiso |
Aivoruokaa, aivohalvausta ehkäisevä |
|
Saksanpähkinät |
Aivoruokaa, koska runsaasti omega-3 rasvaa. Aivomme ovat 60% rakenteeltaan rasvaa. |
|
|
Kananmuna |
Edistää aivojen terveyttä, koska munassa on koliinia, jota elimistömme ei muodosta tarpeeksi ja koliinin vajaus aiheuttaa myös kriittisesti tärkeän foolihapon vajauksen |
|
|
Mustikka, Salvia |
Paremmat aivot, parempi aivotoiminta |
|
|
Kaneli |
Tuoksu edistää aivojen toimintaa. |
|
|
Aivot ja hermot Kouristukset |
Peruna |
B6-vitamiinia solujen rakennukseen, aivosoluille, hermostolle ja verenkiertoelimistön suojaksi |
|
Kananmuna |
Merkittävä vaikutus aivojen ja hermojen toiminnalle. |
|
|
Luumu (kuivattu), Maissi |
Aivoihin ja hermostoon suotuisa vaikutus |
|
|
Mukulaselleri, Merilevät, jotkin rantakasvit, Seesaminsiemenet |
Hermostolle hyväksi |
|
|
Kirsikka, Fenkoli, Keräsalaatti, Sipulit, Inkivääri |
Kouristuksia ehkäisevä tai lievittävä |
|
|
Aivovaurio |
Vihreä tee |
Minimoi aivovauriota halvauksen jälkeen. |
|
Ajattelukyky |
Lohi, Pallas |
Kala on ruokaa paremmalle ajattelukyvylle (ikääntyessämmekin). |
|
Alzheimer, Parkinson |
Maustekurkuma |
Edistää amyloidi-plakin puhdistumisessa Alzheimerin potilailla |
|
Katkarapu, Lohi Pallas Tonnikala Turska |
Omega-3 rasva, DHA, hävittää Alzheimerin plakkeja. |
|
|
Viinirypäleet |
Resveratroli: Auttaa pitämään sydänlihakset joustavina, voi alentaa Alzheimerin taudin riskiä, tekijä vanhenemisen hidastamiseen? ja optimaaliseen terveyteen. |
|
|
Broileri, Katkarapu Lammas Lohi Maapähkinät Sienet, crimini Tonnikala Turska |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
|
|
Maustekurkuma |
Ylittää aivoveriesteen, saattaa estää Alzheimerin tautia. Suojelee Alzheimerin tautia vastaan. |
|
|
Vihreä tee |
Suojelee Alzheimerin tautia, Parkinsonin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
|
|
Henkinen kunto |
Vesi |
Auttaa ylläpitämään sopivaa verenpainetta, parantaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja auttaa säätelemään ruoansulatusta. |
|
Vihreä tee |
Pitää henkisesti terävänä. |
|
|
Kipu |
Cayennen pippuri, Chilipippuri, chili |
Luonnollinen kivunlievittäjä |
|
Mieli |
Katkarapu Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Omega-3 rikas ruokavalio parantaa mieltä, vähentää masennusta. |
|
Kokojyväriisi |
Masennusta lievittävä |
|
|
Lohi |
Pahantuuliselle teini-ikäiselle voi auttaa vähentämään vihamielisyyttä. Suojelee sydäntä. |
|
|
Migreeni |
Maito 2% rasvaa |
Auttaa estämään migreeni-päänsärkyä. |
|
Kinoa |
Auttaa migreeni-päänsärkyyn. |
|
|
Tomaatti |
Enemmän apua paksusuolen syöpään, diabetekseen ja migreeniin |
|
|
Juusto, vähärasvainen, Seesaminsiemenet |
Kalsium auttaa estämään paksusuolen syöpää, osteoporoosia, migreeniä ja PMS:ää. |
|
|
Päänsärky |
Kirsikka |
Päänsärkyä lievittävä |
|
Muisti |
Maissi, Navy-papu Pintopapu Turkinpapu |
Ylläpidä muistiasi tiamiinilla (B1-vitamiinilla). |
|
Rauhoitus, kiihotus |
Auringonkukansiemenet |
Rauhoita hermosi, lihaksesi ja verisuonesi magnesiumilla. |
|
Kokojyväriisi |
Hermostoa rauhoittava |
|
|
Appelsiini, Alfalfa |
Kiihottava |
|
|
ENERGIATUOTANTO, LEPO, STRESSI, SUORITUSKYKY |
||
|
Energisyys |
Herneet (kuivatut), Kahviherne Limanpapu Linssit Mustapapu Navy-papu Pintopapu Turkinpapu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
|
Viikuna |
Vireyttä lisäävä |
|
|
Peruna |
Energialähde hyvä |
|
|
Kokojyväriisi, Ruis, Kananmuna, Riistalinnut |
Energiapitoinen ruoka-aine |
|
|
Hirven/kauriin liha, Kalkkuna Lammas |
B-vitamiineja parempaan energiatuotantoon ja verenkiertoelimistön terveyteen ja suojelemiseen |
|
|
Broileri, Vasikan maksa |
B-vitamiinia energiantuotantoon |
|
|
Vesimeloni |
Energiantuotantoon |
|
|
Vasikan maksa |
Hivenaineita tukemaan energiantuotantoa, luuston, verisuonien ja suoliston terveyttä. |
|
|
Cashew-pähkinä |
Kuparia antioksidanttipuolustukseen, energiantuotantoon, luustolle ja verisuonille. Elinvoimaa lisäävä |
|
|
Ananas, Navy-papu Pintopapu |
Kuparia ja mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen. |
|
|
Manteli |
Kuparia, mangaania ja riboflaviinia avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen. |
|
|
Kahviherne, Limanpapu Mustapapu Tumma riisi Turkinpapu |
Mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti-puolustukseen. |
|
|
Miso |
Hivenaineita tukemaan immuunitoimintoa, energian tuotantoa, luustoa ja verisuonia. |
|
|
Herne |
Myötävaikuttaa energiatuotantoon ja yleiskuntoon. |
|
|
Cayennen pippuri |
Painonpudotukseen: Merkittävästi lisää lämmöntuotantoa ja hapen kulutusta 20 minuuttia syömisestä. |
|
|
Kuminan siemenet |
Rautaa energiantuotantoon ja immuunitoimintoon |
|
|
Kahviherne, Limanpapu Linssit Melassi Mustapapu Navy-papu Pintopapu Turkinpapu Vihreä papu |
Rautaa energiantuotantoon. |
|
|
Vuohenmaito |
Riboflaviinia energiantuotantoon. |
|
|
Tofu |
Rikas hivenaineista energiantuotantoon ja antioksidanttisuojaan. |
|
|
Maito 2% rasvaa |
B-vitamiineja ja muita ravinteita energiaan ja verenkiertoelimistön suojeluun. |
|
|
Maissi |
Tukee energiantuotantoa jopa stressattuna. |
|
|
Stressi, Oksidatiivinen stressi
|
Tomaatti |
Stressin tuntemiseen |
|
Maissi |
Tukee energiantuotantoa jopa stressattuna. |
|
|
B-vitamiinipitoiset ruoat |
Auttavat |
|
|
Parsakaali |
Yhteydessä syöpään, tulehdukseen, oksidatiiviseen stressiin ja myrkkyjen poistoon |
|
|
Suorituskyky, Kestävyys |
Hunaja |
Lisää urheilullista suorituskykyä ja paranna haavoja hunajalla? |
|
Peruna |
Urheilusuorituskykyyn |
|
|
Vesi |
Auttaa ylläpitämään sopivaa verenpainetta, parantaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja auttaa säätelemään ruoansulatusta. |
|
|
Vihreä tee |
Lisää liikunnallista kestävyyttä. |
|
|
Sydämen lyöntinopeus |
Kampasimpukka, Lohi Tonnikala Turska |
Lisää sydämen lyöntinopeuden vaihtelevuutta, joka on mitta sydänlihaksen toiminnolle. |
|
Uni |
Saksanpähkinät |
Melatoniini on hormoni jota käpyrauhanen tuottaa, se on kytköksissä unen saamiseen ja säätöön ja myös vahva antioksidantti. |
|
Banaani |
Unta parantava |
|
|
HENGITYS, HENGITYSELIMISTÖ, KEUHKOT |
||
|
Astma |
Omena |
Hyödyllinen astmaa vastaan |
|
Rosmariini |
Hyödyllinen vähentämään vakavia astmakohtauksia. |
|
|
Sipulit |
Astmasta johtuvia kouristuksia vähentävä |
|
|
Pellavansiemenet |
Astman hoidossa hyödyllinen |
|
|
Hirssi, Kaura Kinoa Kokojyvävehnä Ohra Pallas Ruis Spelt Tattari Tonnikala Tumma riisi Turska Lohi |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
|
|
Tumma riisi |
Magnesium on hyödyllinen vähentämään vakavia astmakohtauksia, alentaa verenpainetta, vähentää migreenipäänsäryn tiheyttä, sydänkohtauksia ja –halvausta. Voi auttaa suojelemaan verisuonia kalkkeutumiselta lisäämällä typpioksidin tasoa veressä. |
|
|
Kiivi-hedelmä |
Suojelee astmalta ja makuladegeneraatiolta. |
|
|
Hengitys, Hengityselimistö yleensä |
Piparminttu |
Helpompaan hengittämiseen. |
|
Seesaminsiemenet |
Magnesium suojelee verenkierto- ja hengityselimistön terveyttä. |
|
|
Jogurtti |
Raikkaalle hengitykselle ja terveelle suulle |
|
|
Persilja |
Hengitystä puhdistava, vahvistava, raikastava |
|
|
Appelsiini |
Suojelee hengityselimistön terveyttä |
|
|
Karpalo |
Hengityselimistölle erinomainen |
|
|
Taateli |
Hengitysjärjestelmän häiriöiden hoidossa hyvä |
|
|
Keuhkosyöpä (Katso lisää kohdasta syöpä) |
Vihreä tee |
Estää keuhkosyöpää. |
|
Keuhkot |
Hunajameloni |
Edistää hyvin keuhkojen terveyttä. |
|
Maissi, Papaija Paprika Porkkana Talvikurpitsa Viinirypäleet |
Edistää keuhkojen terveyttä. |
|
|
Vasikan maksa |
Suojelee emfyseemalta (tukkiva keuhkosairaus) ja keuhkotulehdukselta. |
|
|
Saksanpähkinät |
Keuhkoja vahvistava |
|
|
Keuhkoveritulppa |
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Kalaruoka, hedelmät ja vihannekset suojelevat syvältä verisuonitukokselta ja keuhkoveritulpalta. |
|
Yskä, Kurkkukipu, Nenäontelot (Katso lisää kohdasta Immuunijärjestelmä) |
Hunaja |
Jos ylimmän hengitystien yskä pitää lasta hereillä, niin kokeile hunajaa. Tehokkaampi yskään 2-18 -vuotiailla kuin dextromethorphan. |
|
Valkosipuli |
Tukkoisuutta ehkäisevä |
|
|
Retiisi |
Kurkkukipua lievittävä Sivuonteloita puhdistava |
|
|
Retiisi, Vesikrassi |
Limaa irrottava |
|
|
Kana |
Liman irrotusta tehostava vilustumistautien aikana |
|
|
Greippi |
Nielun ja suun infektioiden hoidossa hyväksi |
|
|
Sitruuna/limetti |
Nuhakuumeen, yskän ja kurkkukivun hoidossa erinomainen |
|
|
IHO |
||
|
Auringonpolttama |
Lohi, Tonnikala Turska |
Suoja auringonpolttamiin |
|
Iho |
Maito 2% rasvaa |
A-vitamiini on kriittisesti tärkeä ihon ja limakalvon terveyteen, kudokset mitkä ovat ensimmäisenä suojaamassa tautimikrobeilta ja myrkyiltä. |
|
Kurkku |
Iho-ongelmiin |
|
|
Parsakaali |
Silmien terveys, ihon tuki, D-vitamiinin aineenvaihdunta |
|
|
Palmunsydämet, Tonnikala Lohi |
Iholle ja sen terveydelle hyväksi |
|
|
Palohaavat ihottumat |
Kurkku |
Auttaa veden pidättymisessä, josta on apua turvonneille silmille, palohaavoihin ja ihottumille. |
|
Maissi |
Ekseemaa lievittävä |
|
|
IMMUUNIJÄRJESTELMÄ |
||
|
Allergia, yliherkkyys |
Päärynä |
Harvoin allergiaa aiheuttava hedelmä |
|
Hirssi |
Allergiaa harvoin aiheuttava |
|
|
Greippi |
Allergioiden hoidossa hyväksi |
|
|
Vuohenmaito |
Hyvä kalsiumin ja aminohappo-tryptofaanin lähde, myös valkuaisaineen, fosforin, B2 ja kaliumin. Henkilöt jotka eivät siedä lehmänmaitoa voivat juoda vuohenmaitoa ongelmitta. |
|
|
Mustapapu |
Sulfiittioksidaasi-entsyymiä, joka tekee sulfiitteja myrkyttömiksi. |
|
|
Herneet (kuivatut), Limanpapu Pintopapu |
Voi auttaa sulfiittiherkkyyteen. |
|
|
Kokojyvävehnä |
Hapantaikinaleipä parempi hivenaineiden lähde ja paremmin siedetty vehnäkytkentäisissä terveysongelmissa |
|
|
Alfalfa |
Autoimmuunisairauksista (LED) kärsiville ei sovi. |
|
|
Flunssa |
Vihreä tee, Valkosipuli, Porkkana, Kalaöljy, Mustaherukka, Sitrus-hedelmät |
Sotii flunssaa vastaan. |
|
Lämpö |
Vesi Pukeudu lämpimästi Verenkierto-järjestelmä kuntoon Liikunta Energiapitoinen ruoka |
Vesi toimii lämmön tasaajana, hikoilussa vähentää lämpöä ja auttaa myös pidättämään lämpöä pysyäksemme lämpiminä. |
|
Mikrobien torjunta |
Hunaja |
Aine bakteereja, viruksia ja sieniä vastaan |
|
Banaani, Parsakaali, Sipulit, Valkosipuli, Kana |
Antibioottinen vaikutus |
|
|
Kirsikka, Sitruuna/limetti, Appelsiini, Sipulit, Valkosipuli, Tomaatti |
Antiseptinen vaikutus |
|
|
Timjami, ajuruoho |
Antimikrobiaalinen vaikutus |
|
|
Maito 2% rasvaa |
A-vitamiini on kriittisesti tärkeä ihon ja limakalvon terveyteen, kudokset mitkä ovat ensimmäisenä suojaamassa tautimikrobeilta ja myrkyiltä. |
|
|
Basilika |
DNA:n suoja, lisäksi antibakteerisia ominaisuuksia. |
|
|
Valkosipuli |
Hyödyt bakteereja ja viruksia vastaan. |
|
|
Sitruuna |
Kasvisravinteita antioksidantti- ja antibioottivaikutuksin |
|
|
Vadelma |
Kasvisravinteita antioksidantti-, antimikrobiaali- antikarsinogeenivaikutuksin |
|
|
Karpalo |
Bakteereita ja viruksia tappava munuaisissa, virtsarakossa ja virtsateissä |
|
|
Sipulit |
Mahdollisesti parantaa verensokeritasoa, antibakteriaalinen. |
|
|
Tilli |
Mauste bakteereja vastaan. |
|
|
Korianterin siemenet |
Mauste joka nujertaa Salmonellaa. |
|
|
Kaneli |
Mikrobeja vastaan. |
|
|
Oregano |
Tehokas bakteereja vastaan. |
|
|
Viinirypäleet |
Tehokas mikrobeja vastaan. |
|
|
Piparminttu |
Öljy mikrobeja vastaan. |
|
|
Mansikka, Kaali, Ruusukaali, Porkkana, Valkosipuli |
Bakteereita ja viruksia tuhoava tai niiden lisääntymistä ehkäisevä vaikutus. |
|
|
Ananas, Parsa, Palmunsydämet, Paprikat, Pippurit |
Bakteereita tuhoava/lisääntymistä ehkäisevä |
|
|
Kaali, Parsakaali, Ruusukaali, Porkkana, Valkosipuli |
Viruksia tappava tai niiden lisääntymistä ehkäisevä |
|
|
Kinoa |
Lysiiniä sisältävä, joka on vahva viruksia torjuva aine. |
|
|
Lakritsajuuri |
Herpes- ja Hi-virusten lisääntymistä voi ehkäistä. |
|
|
Spirulina |
Hiivasieniä ja bakteereja tuhoava |
|
|
Banaani |
Hiivasieni-infektiota ehkäisevä |
|
|
Loiset |
Papaija, Ananas, Sipulit |
Loisia tuhoava/poistava/lisääntymistä ehkäisevä |
|
Kurpitsan siemenet |
Sukkula- ja heisimatoja karkottavat siemenet Suolistoloisia poistava. |
|
|
Paraneminen |
Appelsiini |
Parantavia kasvisravinteita |
|
Kokojyvävehnä |
Alkio vitamiini- ja hivenainerikas: Folaattia, tiamiinia, B6, sinkkiä, magnesiumia, mangaania, korkea öljypitoisuus ja korkea E-vitamiinissa, joka on vahva antioksidantti. |
|
|
Naudanliha (luomu, vähärasvainen) |
Vähärasvainen pihvi on hyvä sinkin lähde, mikä auttaa estämään verisuonien seinämien vaurioita, mitkä myötävaikuttavat verisuonikovettumiin. Sinkki on hyvä ravinne immuunijärjestelmälle estämään infektioita ja uusiutuvia korvatulehduksia. |
|
|
Suolistofloora |
Jogurtti, piimät, hunaja |
Jos sisältää eläviä bakteereja voi auttaa sinua elämään pidempään ja voi vahvistaa immuunijärjestelmääsi. |
|
Tulehdus |
Bataatti |
Antioksidanteista rikas, tulehdusta vastaan. |
|
Oliiviöljy |
Auttaa estämään vyötärön rasvaa ja lisäämään insuliiniherkkyyttä. Hyödyt tulehduksia vastaan. |
|
|
Kokojyvävehnä |
Betaani vähentää kroonista tulehdusta. |
|
|
Lohi, Tonnikala |
EPA yksi omega-3 rasvoista vähentää tulehdusta. |
|
|
Auringonkukansiemenet |
E-vitamiinia tulehdusta vastaan ja verenkiertoelimistön hyödyksi. |
|
|
Basilika, Cayennen pippuri Chilipippuri, chili Inkivääri Kaali Karpalo Kukkakaali Lehtikaali Lehtikaali Nauriin lehdet Oliivi Papaija Parsakaali Pellavansiemenet Punajuuri Sinapin lehdet Sipulit Valkosipuli |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
|
|
Nokkonen, Alfalfa, Pellavansiemenet |
Tulehdusta lievittävä tai ehkäisevä |
|
|
Turska |
Hyödyt tulehduksia vastaan Vähentää astmaa, niveltulehdusta ja migreeniä. |
|
|
Sinapin siemenet |
Hyödyt tulehduksia vastaan seleenistä ja magnesiumista. |
|
|
Pinaatti |
Kasvisravinteita tulehdusta ja syöpää vastaan |
|
|
Soijapapu |
Koliini vähentää kroonista tulehdusta. |
|
|
Kananmuna |
Koliini vähentää tulehdusta. |
|
|
Ananas |
Mahdollisia anti-tulehduksellisia ja ruoansulatushyötyjä |
|
|
Oliiviöljy |
Mahdollisia tulehdusvastaisia ja ruoansulatuselimistön terveyttä tukevia vaikutuksia Helico-bakteeria vastaan. Rasvaa joka voi auttaa laihtumaan. |
|
|
Vihreä papu |
Ravinteita tulehduksia vastaan. |
|
|
Tofu |
Seleeniä, joka on antioksidantti ja syöpää ja tulehduksia vastustava hivenaine. |
|
|
Vasikan maksa |
Suojelee emfyseemalta (tukkiva keuhkosairaus) ja keuhkotulehdukselta. |
|
|
Mustikka |
Tanniineja, jotka toimivat kudoksia supistavasti ruoansulatusjärjestelmässä vähentämään tulehdusta. Edistää virtsatien terveyttä. |
|
|
Maustekurkuma |
Tehokas suolistotulehduksen hoidossa. |
|
|
Neilikka |
Toimii tulehdusta vastaan. |
|
|
Tomaatti |
Tomaattimehu luonnollinen tulehduksia vastaan Maksatulehdusta lievittävä kypsentämättömänä |
|
|
Ruusukaali |
Tukee puolesta ja vastaan tulehdusreaktioita. |
|
|
Maustekurkuma |
Turvallinen mahdollisesti tulehdusta vastaan. |
|
|
Parsakaali |
Yhteydessä syöpään, tulehdukseen, oksidatiiviseen stressiin ja myrkkyjen poistoon |
|
|
Vastustuskyky |
Vihreä papu |
C- ja A-vitamiineja ja sinkkiä optimaaliseen immuunitoimintoon. |
|
Herne |
C-vitamiini on ruumiin ensimmäinen ja tehokkain antioksidanttisuojalinja. Se suojelee solurakenteita kuten DNA:ta vaurioilta, se auttaa kehoa käsittelemään ympäristön saasteita ja myrkyllisiä kemikaaleja, se lisää immuunijärjestelmän toimintaa, se estää syöpää aiheuttavien yhdisteiden muodostumista (kuten nitrosamiinien, joita muodostuu prosessoidun lihan, joka sisältää nitraatteja, sulatuksessa) |
|
|
Kaura |
Edistää immuunivastetta tartuntaan. |
|
|
Jogurtti |
Edistää immuunivastetta. |
|
|
Miso |
Hivenaineita tukemaan immuunitoimintoa, energian tuotantoa, luustoa ja verisuonia. |
|
|
Rosmariini |
Hyödyllinen kiihdyttämään immuunijärjestelmää, lisäämään verenkiertoa ja parantamaan ruoansulatusta. |
|
|
Selleri |
Kumariineja, jotka auttavat estämään vapaita radikaaleja vahingoittamasta soluja täten vähentäen mutaatioita mahdolliseen syöpäsolujen muodostumiseen ja ovat immuunipuolustajia. |
|
|
Appelsiini |
Lasillinen appelsiinimehua suojelee enemmän kuin C-vitamiini yksinään. |
|
|
Sitruuna, Greippi |
Limoniineja tukemaan optimaalista terveyttä. |
|
|
Vaahterasiirappi |
Makea tuki immuunijärjestelmällesi |
|
|
Vasikan maksa |
Optimoi immuunitoiminnot. |
|
|
Appelsiini |
Pitkään toimivia liminoideja sitrus-hedelmissä lisäävät niiden kykyä edistämään optimaalista terveyttä. |
|
|
Kuminan siemenet |
Rautaa energiantuotantoon ja immuunitoimintoon |
|
|
Kesäkurpitsa |
Sairauksia vastaan taisteleva ruoka |
|
|
Lammas |
Sinkkiä immuunijärjestelmän terveyteen |
|
|
Sienet, crimini |
Sinkkiä optimaaliseen immuunitoimintoon |
|
|
Appelsiini |
Terveellinen annos C-vitamiinia antioksidantti suojaan ja vastustuskykyyn. |
|
|
Hirssi, Kaura Kinoa Maissi Spelt Tattari |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
|
|
Karpalo, Papaija |
Tukee immuunijärjestelmää. |
|
|
Siitakesieni |
Vahvistaa immuunijärjestelmää. |
|
|
Kaali, Pinaatti, Kananmuna |
Immuunijärjestelmän toimintaa kiihottava/tehostava |
|
|
Sienet, Makrilli, Osterit, Lohi, Riistalinnut |
Immuunijärjestelmän toimintaa tai terveyttä tukeva/vahvistava |
|
|
Cayennen pippuri, Chilipippuri, chili Hunaja Inkivääri |
Vastustuskykyä kohottava. |
|
|
KUDOKSET, UUSIUTUMINEN, RAPPEUTUMISEN ESTO, VANHENEMISEN HIDASTAMINEN |
||
|
Runsaasti hyviä antioksidantteja |
Kaura |
Ainoalaatuisia antioksidantteja vähentämään sydänverisuonitautien riskiä. |
|
Luumu (kuivattu) |
Ainoalaatuisia antioksidantti-kasvisravinteita |
|
|
Fenkoli |
Ainoalaatuisia kasvisravinteita rutiinia, kversetiinia ja erilaisia kamferoliglykosideja antioksidantti- ja terveyttä edistävin vaikutuksin |
|
|
Bataatti |
Ainoalaatuisia valkuaisaineita mahdollisilla antioksidanttivaikutuksilla. |
|
|
Peruna |
Lihaksille hyötyä puhdistavan vaikutuksen vuoksi. |
|
|
Lehtikaali, Kaali |
Antioksidantteihin kytkeytyviä terveyshyötyjä |
|
|
Maapähkinät, Saksanpähkinät |
Antioksidantteja avainasemassa sydämen terveyshyötyihin |
|
|
Vadelma |
Antioksidantteja ominaista vadelmille antavat voimakkaan suojan. |
|
|
Lehtijuurikas, mangoldi, Salvia |
Antioksidantti- ja tulehdusvastaisia etuja |
|
|
Kaura, Kukkakaali Lehtikaali Nauriin lehdet Omena Parsakaali Pinaatti Punajuuri Sinapin lehdet Karhunvatukka |
Antioksidanttietuja |
|
|
Tomaatti |
Antioksidanttietuja lykopeenista, jota eniten luomutomaateissa |
|
|
Merivihannekset |
Antioksidanttipotentiaalia |
|
|
Karpalo, Kinoa |
Antioksidanttisuoja |
|
|
Ananas |
Antioksidanttisuoja ja immuunituki |
|
|
Ruusukaali |
Antioksidanttituki |
|
|
Mustikka |
Antioksidantti-voimalaitos |
|
|
Luumu (kuivattu) |
Beettakaroteenia vielä suurempaan antioksidanttisuojaan. |
|
|
Herne |
C-vitamiini on ruumiin ensimmäinen ja tehokkain antioksidanttisuojalinja. Se suojelee solurakenteita kuten DNA:ta vaurioilta, se auttaa kehoa käsittelemään ympäristön saasteita ja myrkyllisiä kemikaaleja, se lisää immuunijärjestelmän toimintaa, se estää syöpää aiheuttavien yhdisteiden muodostumista (kuten nitrosamiinien, joita muodostuu prosessoidun lihan, joka sisältää nitraatteja, sulatuksessa) |
|
|
Fenkoli |
C-vitamiinia antioksidanttisuojaan ja immuunitukeen |
|
|
Rusinat |
Fenoleja antioksidanttisuojaan |
|
|
Oliiviöljy |
Fenoleja estämään luukatoa ja suojelemaan DNA:ta vapaiden radikaalien vaurioilta |
|
|
Vadelma |
Hyviä vitamiini- ja mineraaliantioksidantteja. |
|
|
Saksanpähkinät |
Hyvä mangaanin ja kuparin lähde, 2 hivenainetta, jotka ovat välttämättömiä kofaktoreita entsyymeillä, jotka ovat tärkeitä antioksidanttipuolustuksessa. |
|
|
Sitruuna |
Kasvisravinteita antioksidantti- ja antibioottivaikutuksin |
|
|
Vadelma |
Kasvisravinteita antioksidantti-, antimikrobiaali- antikarsinogeenivaikutuksin |
|
|
Maapähkinät |
Kilpaileva hedelmä antioksidanttilähteinä |
|
|
Selleri |
Kumariineja, jotka auttavat estämään vapaita radikaaleja vahingoittamasta soluja täten vähentäen mutaatioita mahdolliseen syöpäsolujen muodostumiseen ja ovat immuunipuolustajia |
|
|
Cashew-pähkinä |
Kuparia antioksidanttipuolustukseen, energiantuotantoon, luustolle ja verisuonille |
|
|
Ananas, Pintopapu |
Kuparia ja mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen. |
|
|
Mustapapu |
Lastattu antioksidanteilla |
|
|
Greippi |
Luokiteltu niihin, joissa korkein antioksidanttiaktiivisuus |
|
|
Hunaja |
Lusikallinen päivässä pitää vapaat radikaalit loitolla. |
|
|
Greippi |
Lykopeeni-antioksidantista hyötyjä |
|
|
Oregano |
Mahdollinen antioksidanttiaktiviteetti |
|
|
Puutarhamansikka |
Mahdollinen antioksidanttisuoja fenoleista |
|
|
Vaahterasiirappi |
Makeuta antioksidanttipuolustusta |
|
|
Kahviherne, Limanpapu Mustapapu Tumma riisi Turkinpapu |
Mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen. |
|
|
Antioksidantteja jatkoa |
Saksanpähkinät |
Melatoniini on hormoni, jota käpyrauhanen tuottaa, se on kytköksissä unen saamiseen ja säätöön ja myös vahva antioksidantti. |
|
Tomaatti |
Merkittävä antioksidanttisuoja |
|
|
Luumu |
Merkittävä antioksidanttisuoja fenoleista Parempi raudan imeytyminen ja enemmän antioksidanttisuojaa C-vitamiinista |
|
|
Timjami, ajuruoho |
Merkittävä solukalvojen antioksidanttisuoja |
|
|
Viinirypäleet |
Pterostilbeenia, joka on toinen antioksidantti rypäleissä korkeimmalla antioksidanttivaikutuksella, joka voi alentaa kolesterolia. |
|
|
Kiivi-hedelmä |
Pääasiallinen antioksidanttisuoja |
|
|
Persilja |
Rikas antioksidanttiravinteiden lähde |
|
|
Munakoiso |
Rikas fenoli-antioksidanttiyhdisteistä |
|
|
Tofu, Vihreä papu |
Rikas hivenaineista energiantuotantoon ja antioksidantti-suojaan. |
|
|
Vesimeloni |
Rikas vahvoista antioksidanteista |
|
|
Tofu |
Seleeniä, joka on antioksidantti ja syöpää ja tulehduksia vastustava hivenaine |
|
|
Sienet, crimini |
Sieniä pidetään huippuruokina mahdollisista antioksidanteista |
|
|
Oliivi, Päärynä |
Solujen suojaaminen vapailta radikaaleilta |
|
|
Tilli |
Suoja vapailta radikaaleilta ja karsinogeeneilta. |
|
|
Siitakesieni |
Superruokaa mahdollisista antikosidanteista |
|
|
Soijapapu |
Suurentunut typpioksidituotanto veressä laajentaa verisuonia ja estää kolesterolin vapaiden radikaalien vaurioilta ja valkosolujen tarttumiselta verisuonten seinämiin, mitkä ovat tärkeitä vaiheita verisuoniplakin kehittymiselle. |
|
|
Munakoiso |
Verenkiertoelimistön terveys ja suoja vapailta radikaaleilta. |
|
|
Paprika |
Värillinen suoja vapailta radikaaleilta. |
|
|
Pippuri |
Antioksidatiivinen |
|
|
Korianterin siemenet |
Veren sokerin ja kolesterolin hallinta ja suoja vapailta radikaaleilta |
|
|
Aprikoosi |
Antioksidantti, vahva |
|
|
Seesaminsiemenet |
Antioksidatiivisia lignaaneja sisältävä |
|
|
Haavat, Haavaumat |
Hunaja |
Lisää urheilullista suorituskykyä ja paranna haavoja hunajalla? |
|
Appelsiini |
Auttaa estämään haavaumia ja vähentämään vastasyövän riskiä. |
|
|
Banaani |
Lievittävä suoja haavaumiin |
|
|
Jogurtti |
Suojelee haavaumilta |
|
|
Kudokset |
Peruna |
B6-vitamiinia solujen rakennukseen, aivosoluille ja hermostolle ja verenkiertoelimistön suojaksi |
|
Inkivääri |
Indusoi solukuoleman munasarjan syövässä. |
|
|
Kiiwi-hedelmä |
Kasvisravinteita (fytokemikaaleja) suojaamaan DNA:ta |
|
|
Greippi |
Naringeniini korjaa DNA:ta. |
|
|
Kurkku |
Piitä, joka on välttämätön terveelle sidekudokselle (lihaksille, jänteille, nivelsiteille, rustolle ja luulle) |
|
|
Hirssi, Ohra |
Ruumiin kudosten kehitys ja korjaus |
|
|
Oliiviöljy |
Suoja kroonisia rappeutumissairauksia vastaan. Elääksesi pidempään syö oliiviöljystä rikasta välimeren ruokavaliota. |
|
|
Vesi |
Vesi on voiteluaine, se pitää aineet virtaavina ja liikkeessä. Vesi myös suojelee ruumiinosiamme vaurioilta ympäröimällä ne iskunvaimentavalla nesteellä. |
|
|
Riistalinnut |
Elimistön vaurioiden korjautumista nopeuttava |
|
|
Basilika |
DNA:n suoja. |
|
|
Omena, Karhunvatukka, Viikuna, Appelsiini |
Vahvistava |
|
|
Omena, Sitruuna/limetti |
Kudoksia supistava ja vahvistava |
|
|
Linssit |
Lihaksissa muodostuneita happoja neutraloiva |
|
|
Kystinen fibroosi |
Maustekurkuma |
Apua kystisestä fibroosista kärsiville |
|
Limakalvo |
A-vitamiinipitoinen ruoka Proteiinit, tärkkelys Pellavansiemenet Kaalit |
A-vitamiini on kriittisesti tärkeä ihon ja limakalvon terveyteen, kudokset mitkä ovat ensimmäisenä suojaamassa tautimikrobeilta ja myrkyiltä. |
|
Vanheneminen (Katso lisäksi Antioksidantit, Aivot, ym.) |
Viinirypäleet |
Resveratroli: Auttaa pitämään sydänlihakset joustavina, voi alentaa Alzheimerin taudin riskiä, tekijä vanhenemisen hidastamiseen? ja optimaaliseen terveyteen. |
|
Spirulina |
Ikääntymismuutoksia hidastava Solujen uusiutumista edistävä |
|
|
LISÄÄNTYMINEN, IKÄKAUDET |
||
|
Syntymävika |
Parsa |
Syntymävikataistelija |
|
Talvikurpitsa yms. joissa folaattia |
Folaattia estämään syntymävikoja ja sydänkohtauksia ja tukemaan paksusuolen terveyttä |
|
|
Elinikä (Katso lisää kohdista Syöpä, Verenkierto jne.) |
Jogurtti |
Jos sisältää eläviä bakteereja voi auttaa sinua elämään pidempään ja voi vahvistaa immuunijärjestelmääsi. |
|
Vihreä tee |
Suojelee kaikilta kuoleman syiltä erityisesti sydänverisuonitaudeilta. |
|
|
Eturauhanen, Eturauhassyöpä, Mies |
Tomaatti |
Eturauhasen terveys |
|
Kurpitsansiemenet |
Voi edistää eturauhasen terveyttä. |
|
|
Kesäkurpitsa |
Edistää miehen terveyttä: Vähentää oireita eturauhasen liikakasvussa. |
|
|
Tempeh |
Edistää miehen terveyttä. |
|
|
Lohi |
Vähentää eturauhassyövän riskiä. |
|
|
Maustekurkuma |
Yhdessä kukkakaalin kanssa pysäyttää eturauhassyöpää. |
|
|
Nainen |
Kokojyvävehnä |
Edistää naisen ja mahasuolistokanavan terveyttä. |
|
Pellavansiemenet |
Erityinen suoja naisen terveydelle |
|
|
Viinirypäleet |
Kohottaa naisen terveyttä. |
|
|
Pellavansiemenet |
Vähentää kuumia aaltoja melkein 60%. |
|
|
Maito 2% rasvaa |
Vähentää PMS oireita kuukautiskierron toisella puoliskolla |
|
|
Jamssi |
Estrogeenejä säätelevä PMS-oireyhtymän ja vaihdevuosivaivojen hoidossa erinomainen |
|
|
Vadelma, inkivääri |
Kuukautiskipuja lievittävä |
|
|
Vadelma |
Lisääntymiselimistöä, naisen, terveyttä edistävä Raskauden aikana vadelmanlehtiteetä ei pidä juoda. |
|
|
Raskaus (Katso lisäksi syntymävika, ravinteiden saanti ym.) |
Inkivääri |
Turvallinen ja tehokas huojennus raskauspahoinvointiin ja oksenteluun |
|
Kinoa |
Maidontuotantoa kiihottava imettävällä naisella |
|
|
Rintasyöpä (Katso lisäksi Syöpä) |
Soijapapu |
Ei kohota rintasyövän riskiä vaihdevuosien jälkeen. |
|
Ruis |
Helpottaa vaihdevuosien läpi ja estää rintasyöpää. |
|
|
Vaihdevuodet |
Soijapapu |
Estää lonkkamurtumia vaihdevuosien jälkeen. |
|
Hirssi, Kaura Kinoa Kokojyvävehnä Lohi Ohra Ruis Soijapapu Spelt Tattari Tonnikala Tumma riisi |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
|
|
Jamssi |
Diosgeniinia vaihdevuosioireisiin. |
|
|
Soijapapu |
Soija suojelee vaihdevuosina naisen luita. |
|
|
Tofu |
Soijaa tyveneen purjehtimiseen vaihdevuosien läpi |
|
|
Soijapapu, Tempeh |
Vaihdevuosien terveellinen läpikulku |
|
|
Soijapapu |
Vähentää oireita vaihdevuosien jälkeisellä naisella. |
|
|
Fenkoli |
Vaihdevuosien aikana hyödyllinen |
|
|
LUUSTO, SIDEKUDOS JA NIVELET |
||
|
Kihti |
Juusto, vähärasvainen, Maito 2% rasvaa |
Meijerituote suojaamaan kihdiltä |
|
Nokkonen |
Kihdin ja niveltulehdusten hoitoon sopiva teenä |
|
|
Parsa |
Kihtiin alttiuden ollessa vältettävä, koska sisältää puriineja |
|
|
Kirsikka |
Kihtiin mehu auttaa. |
|
|
Kurkku, Purjo |
Kihtiä aiheuttavaa virtsahappoa poistava |
|
|
Luukato, osteoporoosi |
Tilli |
Aromikas tapa estämään luukatoa |
|
Maito 2% rasvaa |
Auttaa estämään luukatoa seurauksena vaihdevuosilta tai tiloilta kuten nivelreuma |
|
|
Juusto, vähärasvainen, Seesaminsiemenet |
Kalsium auttaa estämään paksusuolen syöpää, osteoporoosia, migreeniä ja PMS:ää |
|
|
Oliiviöljy |
Fenoleja estämään luukatoa ja suojelemaan DNA:ta vapaiden radikaalien vaurioilta |
|
|
Broileri |
Valkuaisaine suojelee luukatoa vanhemmilla ihmisillä |
|
|
Soijapapu |
Soija suojelee vaihdevuosina naisen luita. |
|
|
Luusto (Katso lisäksi kohdista D-vitamiini, Kalsium) |
Tomaatti |
Auttaa luustoasi |
|
Pinaatti |
Auttaa luustoasi: Tärkeä ylläpitämään luustosi terveyttä. |
|
|
Rusinat |
Booria parempaan luuston terveyteen |
|
|
Sardiinit |
Edistää luuston terveyttä. |
|
|
Jogurtti |
Edistää ruumiin kykyä muodostaa luuta. |
|
|
Maito 2% rasvaa |
Enemmän apua luuston terveydelle |
|
|
Vihreä tee |
Estää luiden haurastumista ja iensairauksia. |
|
|
Vasikan maksa |
Hivenaineita tukemaan energiantuotantoa, luuston, verisuonien ja suoliston terveyttä. |
|
|
Miso |
Hivenaineita tukemaan immuunitoimintoa, energian tuotantoa, luustoa ja verisuonia. |
|
|
Herne |
K-, foolihappo- ja B6- vitamiinia auttamaan luustoasi |
|
|
Vuohenmaito |
Kalsiumia paljon muuhunkin kuin vahvoihin luihin |
|
|
Cashew-pähkinä |
Kuparia antioksidanttipuolustukseen, energiantuotantoon, luustolle ja verisuonille |
|
|
Vihreä papu |
K-vitamiinia, joka on tärkeä vahvojen luiden ylläpitoon. |
|
|
Vihreä tee |
Luille hyödyllinen samoin kuin kalsium tai liikunta |
|
|
Viikuna |
Luun tiheyden edistäjä |
|
|
Pellavansiemenet, Saksanpähkinät |
Omega-3 rikas suojelemaan luun terveyttä |
|
|
Kurkku |
Piitä, joka on välttämätön terveelle sidekudokselle (lihaksille, jänteille, nivelsiteille, rustolle ja luulle) |
|
|
Banaani |
Rakenna paremmin luuta |
|
|
Vihreä tee |
Rakentaa luuta. |
|
|
Seesaminsiemenet |
Sinkkiä luun terveyteen |
|
|
Lehtijuurikas, mangoldi |
Tukee luun terveyttä. |
|
|
Sipulit |
Tukee luuta ja sidekudosta. |
|
|
Cashew-pähkinä |
Vahvista luitasi ja rentoudu. |
|
|
Kurpitsansiemenet |
Suojelee miehen luita. |
|
|
Jogurtti, Maito 2% rasvaa Vuohenmaito Juusto, vähärasvainen |
Meijerituote, parempi kuin kalsiumlisä kasvaville tyttöjen luille |
|
|
Soijapapu |
Erityisiä hyötyjä naisen sydämelle ja luustolle. |
|
|
Kananmuna |
Luusto- ja nivelvaivoihin hyvä |
|
|
Keräsalaatti |
Luustoa, niveliä ja sidekudoksia tukeva, koska sisältää piitä. |
|
|
Kaura |
Luustolle ja sidekudoksille erinomaista |
|
|
Pinaatti, Lohi |
Luuston terveyttä tukeva |
|
|
Nivelreuma |
Appelsiini, Papaija Paprika Persilja Puutarhamansikka Sitruuna |
Suojelee nivelreumalta |
|
Maustekurkuma |
Helpotus nivelreumaan |
|
|
Maito 2% rasvaa |
Auttaa paksusuolen soluja syöpää aiheuttavilta kemikaaleilta. Auttaa estämään luukatoa seurauksena vaihdevuosilta tai tiloilta kuten nivelreuma. |
|
|
Seesaminsiemenet |
Kupari helpottaa nivelreumaa. |
|
|
Niveltulehdus |
Jogurtti |
Auttaa estämään ja parantamaan niveltulehdusta. |
|
Kurpitsansiemenet |
Hyödyt niveltulehduksia vastaan |
|
|
Ohra |
Kupari voi hyödyttää niveltulehduksesta kärsiviä. |
|
|
Mukulaselleri |
Niveltulehduksen hoidossa hyödyllinen |
|
|
Greippi, Varsiselleri |
Niveltulehduksen oireita lievittävä Greippi salisyylihappoa sisältävä, lievittää niveltulehdusta. |
|
|
Jamssi |
Niveltulehdusta ja kouristuksia ehkäisevä |
|
|
MYRKKYJEN JA KUONA-AINEIDEN POISTO JA ESTO |
||
|
Myrkkyjen esto |
Mustapapu |
Silfiittioksidaasi-entsyymiä, joka tekee sulfiitteja myrkyttömiksi. |
|
Maito 2% rasvaa |
A-vitamiini on kriittisesti tärkeä ihon ja limakalvon terveyteen, kudokset mitkä ovat ensimmäisenä suojaamassa tautimikrobeilta ja myrkyiltä. |
|
|
Palmunsydämet |
Keittäminen vapauttaa myrkkyjä, pitäisi syödä sellaisenaan keittämättä. |
|
|
Jotkin sienet vaativat ryöppäystä |
2 kertaa kiehauttaminen muutaman minuutin ja keitinveden kaataminen pois ja huuhtelu myrkkyjen poistamiseksi. |
|
|
Luomutuotteet Lisäaineiden tarkkailu Monesta erästä, monipuolinen ruoka Informaatio |
Pyri syömään luomutuotteita ja tarkkaile lisäaineita tuotteissa. Syö monipuolisesti ja useasta eri erästä tuotteita. Vältä jonkin yksittäisen tuotteen pitkäaikaista ja runsasta syömistä. Hanki informaatiota kemikaalien vaikutuksista. |
|
|
Myrkkyjen poisto |
Herne |
C-vitamiini on ruumiin ensimmäinen ja tehokkain antioksidanttisuojalinja. Se suojelee solurakenteita kuten DNA:ta vaurioilta, se auttaa kehoa käsittelemään ympäristön saasteita ja myrkyllisiä kemikaaleja, se lisää immuunijärjestelmän toimintaa, se estää syöpää aiheuttavien yhdisteiden muodostumista (kuten nitrosamiinien, joita muodostuu prosessoidun lihan, joka sisältää nitraatteja, sulatuksessa) |
|
Omena, Viikuna, Papaija, Porkkana, Sipulit, varsinkin Valkosipuli, Mungopavut, Bataatti, Merilevät, jotkin rantakasvit, Nokkonen, Tattari, Täysjyvävehnä, Alfalfa Kuitupitoinen ruoka |
Myrkkyjä poistava tai edistävä (jotkut tehokkaasti) |
|
|
Banaani, Omena, Sipulit, Bataatti, Jamssi |
Myrkyllisiä (raskas)metalleja poistava tai poistumista edistävä |
|
|
Pallas, Tonnikala |
Edistää myrkkyjen poistoa |
|
|
Punajuuri |
Maksassa ja sappirakossa tehostaa myrkkyjen poistoa. |
|
|
Peruna |
Maksalle hyötyä puhdistavan vaikutuksen vuoksi Puhdistava vaikutus mehulla |
|
|
Latva-artisokka |
Maksan toimintaa ja puhdistumista tukeva |
|
|
Naudanliha (luomu, vähärasvainen) |
Hyvä valkuaisaineen lähde, samoin B12, B6. B12 ja B6 tarvitaan muuttamaan mahdollisesti vahingollinen kemikaali homokysteiini harmittomiksi molekyyleiksi. |
|
|
Lehtikaali, Ruusukaali |
Isotiosyanaatteja myrkkyjen poiston aktivointiin |
|
|
Kukkakaali, Lehtikaali (Yleensä ristikukkais-vihannekset) Nauriin lehdet Sinapin lehdet |
Myrkkyjen poiston tukeminen |
|
|
Kaali |
Myrkkyjen poistoa mahalaukusta ja paksusuolesta, jos syödään raakana. (Raakana syötäessä estää jodin imeytymistä kilpirauhasen vajaatoiminnassa) |
|
|
Vadelma |
Liman ja myrkkyjen poistumista tehostava |
|
|
Auringonkukansiemenet |
Seleeniä joka edistää myrkkyjen poistumista ja ehkäisee syöpää. Myrkkyjä ja raskasmetalleja poistava, koska sisältää pektiinejä. |
|
|
Vihreä tee |
Suojelee maksaa alkoholilta ja muilta haitallisilta kemikaaleilta. |
|
|
Mustikka |
Terveempi eliminaatio |
|
|
Vesi ja nesteet |
Edistävät myrkkyjen poistoa, juo riittävästi. Vesi toimii lämmön tasaajana, hikoilussa vähentää lämpöä ja auttaa myös pidättämään lämpöä pysyäksemme lämpiminä. |
|
|
Parsakaali |
Voi edistää myrkkyjen poistumista. |
|
|
Palsternakka, Täysjyvävehnä |
Elimistöä puhdistava |
|
|
Meloni, Appelsiini, Purjo |
Puhdistava |
|
|
Pellavansiemenet |
Myrkyllisen kuonan poistumista suolistosta edistävä |
|
|
Kiivi |
Natriumin, liiallisen, poistaminen elimistöstä edistävä |
|
|
Nauris |
Emäksinen, joten edistää elimistön puhdistumista. Myrkkyjen poistumista verestä edistävä |
|
|
Mukulaselleri |
Imukudosjärjestelmälle hyväksi |
|
|
Hikoilu Liikunta |
Saunominen, hikinen liikunta. |
|
|
Runsas nesteiden juonti |
Juo 6-8 lasillista vettä/teetä/mehua päivässä |
|
|
Hyvä suolistofloora Probiootteja sisältävät piimät ja jogurtit |
Ottamalla probiootteja kuten lactobacillus- ja bifidobakteerilajeja auttaa normalisoimaan suolistoflooraa ja vähentämään endotoksiineja (myrkkyjä joita muodostuu kun suolistobakteeristo on epätasapainossa). |
|
|
NESTETASAPAINO, MUNUAISET, VIRTSATIE |
||
|
Hikoilu, riittävä nesteiden saanti |
Vesi |
Vesi toimii lämmön tasaajana, hikoilussa vähentää lämpöä ja auttaa myös pidättämään lämpöä pysyäksemme lämpiminä. |
|
Munuaiset, Virtsakanava |
Banaani |
Edistää munuaisten terveyttä nautittaessa säännöllisesti ja kohtuullisesti. |
|
Vihreä tee |
Suojelee munuaissairaudelta. |
|
|
Spirulina |
Munuaisia suojaava lääkkeitten sivutuotteilta |
|
|
Soijapapu |
Suojelee diabetekseen kytkeytyneiltä munuais- ja sydänsairauksilta. |
|
|
Saksanpähkinät |
Munuaisia vahvistava |
|
|
Porkkana, Palsternakka, Kikherneet |
Munuaisten toimintaa tukeva |
|
|
Mango |
Munuaisille hyväksi |
|
|
Karpalo |
Suojelee virtsakanavan tulehduksesta. |
|
|
Mustikka |
Tanniineja, jotka toimivat kudoksia supistavasti ruoansulatusjärjestelmässä vähentämään tulehdusta. Edistää virtsatien terveyttä |
|
|
Persikka |
Munuaisia ja virtsarakkoa puhdistava vaikutus |
|
|
Kukkakaali |
Munuaisten ja virtsarakon häiriöiden hoidossa hyödyllinen. |
|
|
Munuaiskivet |
Appelsiini, Greippi |
Estää munuaiskiviä. |
|
Kurkku, Purjo |
Virtsahappoa hajottava/poistava, mikä aiheuttaa munuais-, rakkokiviä ja kihtiä. |
|
|
Vesikrassi |
Munuais- ja rakkokiviä hajottava |
|
|
Persilja |
Munuaiskiviä poistava |
|
|
Mukulaselleri |
Munuaiskivien hoidossa hyödyllinen |
|
|
Karpalo |
Kalsium ja oksaalihappo yhdessä muodostavat munuaiskiviä. |
|
|
Maito 2% rasvaa |
Ravinnon kalsium ei aiheuta munuaiskiviä. |
|
|
Munuaissyöpä (Katso lisää kohdasta Syöpä) |
Lohi |
Rasvainen kala korkeasti suojeleva munuaissyövältä |
|
Nestetasapaino yleensä |
Kurkku |
Auttaa veden pidättymisessä, josta on apua turvonneille silmille, palohaavoihin ja ihottumille |
|
Selleri |
Diureettinen vaikutus |
|
|
Persikka, Päärynä, Mukulaselleri, Kurkku, Latva-artisokka, Purjo, Palsternakka, Vesikrassi, Jamssi, Lakritsajuuri, Nokkonen, Kahvi |
Virtsaneritystä lisäävä/kiihottava |
|
|
Parsa |
Luonnollinen diureetti |
|
|
Meloni |
Elimistön nestepitoisuutta palauttava. Vesipitoisuus korkea. |
|
|
Tomaatti |
Vesipitoisuus yli 90 % |
|
|
NÄKÖ, NÄÖN YLLÄPITO |
||
|
Kuivat silmät |
Lohi, Pallas, Tonnikala Pellavansiemenet |
Torjuu kuivilta silmiltä. |
|
Turvonneet silmät |
Kurkku |
Auttaa veden pidättymisessä, josta on apua turvonneille silmille. |
|
Näkö |
Mustikka |
Näkijän hedelmä, näölle hyväksi |
|
Porkkana Auringonkukansiemenet |
Parempi näkö |
|
|
Paprika |
Punaisen näkeminen voi tarkoittaa parempaa näköä. |
|
|
Parsakaali |
Silmien terveys, ihon tuki, D-vitamiinin aineenvaihdunta |
|
|
Kananmuna |
Suojelee näkökykyä ilman kolesterolin kohoamista |
|
|
Aprikoosi, Banaani |
Suojelee näköäsi |
|
|
Hunajameloni |
Suojelee tarkkanäköisyyttä |
|
|
Näkörappeuma |
Kiivi-hedelmä |
Suojelee astmalta ja makuladegeneraatiolta |
|
Ananas, Lohi Luumu Mustikka Pallas Papaija Puutarhamansikka Päärynä Rusinat Tonnikala Turska Vadelma Vesimeloni Viikuna |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta (makuladegeneraatiolta) |
|
|
Kananmuna |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta (makuladegeneraatiolta) ja kaihilta |
|
RUOANSULATUSJÄRJESTELMÄ, HAMPAAT |
|||
Diabetes |
Chilipippuri, chili, Soijapapu |
Alentaa diabetes 2:n riskiä |
|
Soijapapu |
Suojelee diabetekseen kytkeytyneiltä munuais- ja sydänsairauksilta. |
||
Hunaja |
Apua terveille yksilöille ja niille joilla on korkea kolesteroli ja diabetes 2 |
||
Tomaatti |
Enemmän apua paksusuolen syöpään, diabetekseen ja migreeniin |
||
Viikuna |
Insuliinia alentava lehti diabeteksessa. |
||
Manteli |
Kaksinkertainen suoja diabetekselta ja sydänverisuonisairauksilta. |
||
Kaura, Kinoa Kokojyvävehnä Ruis Spelt Hirssi Ohra Tumma riisi |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
||
Ruis |
Kuitua diabetesta ja sydänverisuonitauteja vastaan ja edistämään mahasuolikanavan terveyttä |
||
Lohi |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle, jolla diabetes |
||
Ohra |
Parempi aamiaisvalinta henkilöille, joilla diabetes 2. |
||
Tattari |
Parempi veren sokerin hallinta ja alentunut diabetes-riski |
||
Ruis |
Parempi viljavalinta diabeetikoille |
||
Pellavansiemenet |
Suoja sydäntaudille, syövälle ja diabetekselle |
||
Haima |
Tomaatti |
Haiman terveyteen |
|
Ruusukaali |
Haiman toimintaa tukeva |
||
Insuliiniherkkyys |
Vesimeloni |
Arginiinia parantamaan insuliiniherkkyyttä. |
|
Oliiviöljy |
Auttaa estämään vyötärön rasvaa ja lisäämään insuliiniherkkyyttä. |
||
Lohi, Tonnikala |
Omega 3:set auttavat estämään liikalihavuutta ja parantamaan insuliinivastetta. |
||
Vihreä tee |
Parantaa insuliiniherkkyyttä diabetes 2:ssa. |
||
Ikenet, hampaat, suu, sylki |
Vihreä tee |
Estää iensairauksia. |
|
Cashew-pähkinät |
Hampaille ja ikenille hyväksi |
||
Lohi |
Hampaiden terveydelle hyväksi |
||
Paprikat |
Syljen ja mahahapon eritystä edistävä |
||
Lakritsajuuri |
Suuta puhdistava |
||
Nauris, Lakritsajuuri |
Hampaita puhdistava |
||
Ananas |
Hammaskiillettä voi vaurioittaa. |
||
Imeytyminen (Tässä vain muutama ruoka aiheesta) |
Luumu (kuivattu) |
Lisää raudan imeytymistä kehoon. |
|
Lohi |
Omega-3 imeytyy paremmin lohesta kuin turskanmaksaöljy-lisäravinteista. |
||
Avokado |
Lisää karotenoidien imeytymistä vihanneksista. |
||
Tomaatti |
Kalsiumin imeytyminen voi heikentyä suuria määriä syötäessä. |
||
Metabolinen oireyhtymä |
Juusto, vähärasvainen, Maito 2% rasvaa Vuohenmaito |
Meijerituotteet suojelevat metaboliselta oireyhtymältä. |
|
Tumma riisi |
Vähentää metabolisen oireyhtymän riskiä. |
||
Lihavuus, Painonhallinta |
Maito 2% rasvaa |
Auttaa estämään lapsuuden liikalihavuutta. Trimmaa vyötärönympäryksesi. |
|
Jogurtti, Juusto, vähärasvainen Maito 2% rasvaa Vuohenmaito |
Kalsiumrikas meijerituote edistää kehon rasvan polttamisessa aterian jälkeen. Merkittävästi lisää rasvan menetystä. Alhainen ruumiin rasvapitoisuus on yhteydessä kalsiumrikkaiden ruokien kulutukseen. |
||
Ruis |
Kuitua, joka edistää painonpudotusta. |
||
Oliiviöljy |
Rasvaa joka voi auttaa laihtumaan. |
||
Viikuna |
Makea tapa vähentää painoa. |
||
Kananmuna |
Muna-aamiainen auttaa edistämään painonpudotusta. |
||
Kokojyvävehnä, Tumma riisi |
Naiset jotka syövät kokojyväviljaa painavat vähemmän. |
||
Cayennen pippuri |
Painonpudotukseen: Merkittävästi lisää lämmöntuotantoa ja hapen kulutusta 20 minuuttia syömisestä. |
||
Chilipippuri, chili |
Vähennä painoa. |
||
Cashew-pähkinä, Maapähkinät Manteli Saksanpähkinät |
Pähkinöiden syönti vähentää painonlisäyksen riskiä, terveelliset rasvat voivat auttaa sinua painonpudotuksessa. |
||
Saksanpähkinät |
Aineenvaihduntaa tehostava |
||
Fenkoli |
Lihavuuden hoidossa ja painonhallinnassa hyvä |
||
Luumu (kuivattu) |
Normalisoi veren sokeritasot ja auttaa painon pudotuksessa. |
||
Lohi, Tonnikala |
Omega 3:set auttavat estämään liikalihavuutta ja parantamaan insuliinivastetta. |
||
Mantelit |
Alipainoisille hyvä rakentava ravintoaine |
||
Vältä sokeripitoisia leivonnaisia, makeisia ja rasvaista lihaa |
Kaikki ylimääräinen energia varastoituu rasvana. |
||
Runsaasti liikuntaa |
Liikunta, pitkäaikainen ruumiillinen työ on tehokkain tapa pudottaa painoa. Pitkän matkan kävely ja muu ei liian nopea liikunta polttaa rasvoja. Nopea liikunta kuluttaa hiilihydraatteja ja verisuonien kimmoisuudelle ja keuhkoille hyväksi. |
||
Vitamiinien ja hivenaineiden saanti |
Syö ravinnerikkaita ruokia, ota tarvittaessa lisäravinteita, että ei ole niin suuri tarve syömiselle. Vältä kuitenkin jonkin hivenaineen yliannostusta, koska se voi estää jonkin toisen hivenaineen imeytymistä ja toimintoja elimistössä. |
||
Maksa, Sappi, Sappikivet, Rasvojen sulatus (katso lisää kohdasta Lihavuus) |
Maustekurkuma |
Parantaa maksan toimintoja. |
|
Parsakaali, Herneet, Täysjyvävehnä |
Maksan toimintaa kiihottava/tehostava |
||
Punajuuri |
Maksassa ja sappirakossa tehostaa myrkkyjen poistoa. |
||
Peruna |
Maksalle hyötyä puhdistavan vaikutuksen vuoksi |
||
Ohra |
Maksaa rauhoittava |
||
Tomaatti |
Maksatulehdusta lievittävä kypsentämättömänä |
||
Kurpitsa |
Maksan ja veren happo-emästasapainon järkkymistä happameen suuntaan (asidoosia) alentava |
||
Peruna, Lakritsajuuri, Ruis |
Maksalle hyödyllinen, tukee maksan toimintaa. |
||
Oliivit |
Maksalle ja sappirakolle hyödyllisiä Sappinesteen eritystä lisäävä |
||
Latva-artisokka |
Sappinesteen virtausta edistävä |
||
Porkkana |
Maksan ja ruoansulatuskanavan terveydelle hyvä |
||
Saksanpähkinät |
Alentaa 25% sappikivien kehittymisen riskiä. |
||
Ruis |
Auttaa estämään sappikiviä. |
||
Kokojyvävehnä |
Kokojyvävilja auttaa estämään sappikiviä. |
||
Cashew-pähkinä, Hirssi Kinoa Maapähkinät Manteli Spelt Tattari Tumma riisi |
Sappikivien esto |
||
Vihreä tee |
Sappikivien esto ja sappitiehyen syövän esto |
||
Sitruuna/limetti |
Sappikiviä liuottava |
||
Ohra |
Voi auttaa estämään sappikiviä. |
||
Fenkoli |
Rasvojen sulatusta tehostava |
||
Ripuli, Ulostus, Ummetus, Ilmavaivat, Tulehdukset., Peristaltiikka |
Banaani |
Ripuli voi tyhjentää elimistösi nopeasti tärkeistä elektrolyyteistä, jolloin banaani voi täydentää kaliumvarastojasi. |
|
Mustikka |
Helpottaa ripulia ja ummetusta. |
||
Kokojyväriisi |
Imeväisten koliikkiin auttava ja ripulia lievittävä (riisivesi) |
||
Omena, Kukkakaali, Pellavansiemenet |
Ummetuksen hoidossa hyödyllinen tai ummetusta lievittävä |
||
Karhunvatukka, Taateli |
Ripulin ja punataudin hoidossa erinomainen |
||
Punajuuri, Parsakaali, Psylliuminsiemenet |
Suolistoa puhdistava |
||
Viikuna |
Suolen, laiskan, toimintaa tehostava |
||
Palsternakka |
Suoliston toimintaa parantava |
||
Fenkoli |
Vatsakipuja lievittävä |
||
Meloni |
Syödä pitäisi sellaisenaan, jotta hyöty olisi mahdollisimman suuri. |
||
Bataatti |
Ruoansulatuskanavan tulehdusten hoidossa erinomainen |
||
Nauris |
Kaasunmuodostusta voi aiheuttaa. |
||
Papaija |
Kaasunmuodostusta vähentävä Suolistotulehduksia lievittävä |
||
Varsiselleri |
Käymistä ehkäisevä |
||
Okra, Jamssi, Pellavansiemenet |
Ärtyvän suolen oireyhtymän ja ilmavaivojen hoidossa hyödyllinen, lievittävä |
||
Kokojyvävehnä |
Suosittu ulostusaine, lievittää divertikuloosia (kipua, pahoinvointia, ilmavaivoja, turvotusta, ummetusta) 89% potilaista. Divertikulisairaus: Tulehdusta ja kipua alemmassa suolistossa, kroonista ummetusta, ylenmääräisiä pusseja paksusuolen seinämissä. Hoidetaan tavallisesti viljan, hedelmien ja vihannesten kuitupitoisella ruoalla ja runsaalla nesteiden juonnilla. |
||
Kaura |
Ulostusvaikutus kuitupitoisuudesta johtuva |
||
Aprikoosi, Banaani, Mustikka, Viikuna, Persikka, Luumu (kuivattu), Kurkku, Lakritsajuuri, Psylliuminsiemenet |
Ulostuttava |
||
Banaani, Päärynä |
Pektiiniä sisältävä, joka tehostaa suoliston rytmistä supistelua ja myrkkyjen poistumista |
||
Appelsiini, Oliivit, Paprikat |
Suoliston peristaltiikkaa eli rytmistä supistelua tehostava/kiihottava |
||
Fenkoli |
Kuitua, folaattia ja kaliumia verenkiertoelimistön ja paksusuolen terveydelle. Suoliston kouristuksia lievittävä |
||
Keliakia |
Kaura |
Hyvin siedetty vaihtoehto keliakiaa poteville |
|
Hirssi, Kinoa Yleensä gluteeniton vilja |
Gluteeniton vilja |
||
Ruoansulatus, mahasuolikanava, yleinen terveys, |
Vesi |
Auttaa säätelemään ruoansulatusta. |
|
Mustikka, Papaija Soijapapu Tempeh Kokojyvävehnä Kaali, Karpalo Päärynä |
Edistää mahan ja suoliston terveyttä. |
||
Vihreä papu Tomaatti Talvikurpitsa Porkkana Kalsium ja kuitu Kaneli |
Edistää paksusuolen terveyttä. |
||
Kaalit Kukkakaali, Lehtikaali Nauriin lehdet Parsakaali Ruusukaali |
Suoliston limakalvoja vahvistava Tukee ruoansulatusta. |
||
Kaali, Varsiselleri, Kurkku, Latva-artisokka, Merilevät, jotkin rantakasvit, Nauris, Lakritsajuuri, Pippurit |
Ruoansulatusta tehostava tai kiihottava |
||
Kaura |
Ruoansulatuselimistön toimintaa kiihottava |
||
Kikherneet, Kidney-pavut |
Maha-suolikanavaa puhdistava |
||
Ohra, Okra, Luomujogurtti (asidofilus, bifidus, gefilus) Inkivääri Piparminttu |
Maha-suolikanavaa rauhoittava Mahasuolistokanavan lievitys |
||
Rosmariini |
Hyödyllinen kiihdyttämään immuunijärjestelmää, lisäämään verenkiertoa ja parantamaan ruoansulatusta. |
||
Ruis |
Ruoansulatusjärjestelmän uusiutumiseen myötävaikuttava |
||
Kurkku |
Lisää sekä kuidun että veden kulutustasi. |
||
Ananas |
Mahdollisia anti-tulehduksellisia ja ruoansulatushyötyjä |
||
Saksanpähkinät |
Ruoansulatusjärjestelmän voiteluaineina toimiminen |
||
Jogurtti |
Raikkaalle hengitykselle ja terveelle suulle |
||
Kuminan siemenet |
Siemeniä hyvään ruoansulatukseen |
||
Viinirypäleet |
Suojelee ruokasyntyisistä sairauksista |
||
Mustikka |
Tanniineja, jotka toimivat kudoksia supistavasti ruoansulatusjärjestelmässä vähentämään tulehdusta. |
||
Oliivi, Mango, Papaija, Mustapippuri |
Tukee ruoansulatusjärjestelmän terveyttä. Ruoansulatusta parantava |
||
Avokado, Persikka, Oliivit, Bataatti, Spirulina, Hirssi, Kinoa |
Sulava, helposti |
||
Cayennen pippuri, Chilipippuri, chili |
Estää mahahaavaa. Luonnollinen kivunlievittäjä |
||
Sokeritasapaino, veren sokeri
|
Herneet (kuivatut), Kahviherne Limanpapu Linssit Mustapapu Navy-papu Pintopapu Turkinpapu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
|
Oliiviöljy |
Polyfenolit, eivät rasvat syynä oliiviöljyn hyötyihin, erityisesti korkeaan kolesteroliin, sydämen suojaksi, parempaan veren sokerin hallintaan, mutta älä käytä liikaa. |
||
Omena |
Hyötyjä veren sokerin säätelyssä |
||
Kiivi-hedelmä |
Kuitua veren sokerin hallintaan, sydämen, verisuonien ja paksusuolen terveyteen. |
||
Sipulit |
Mahdollisesti parantaa verensokeritasoa, antibakteriaalinen. |
||
Luumu (kuivattu) |
Normalisoi veren sokeritasot ja auttaa painon pudotuksessa. |
||
Porkkana |
Rikas karotenoideista voi olla hyödyksi veren sokerin säätelyssä. |
||
Kaura, Soijapapu Tempeh |
Vakaannuttaa veren sokerin terveelle tasolle. |
||
Kaneli |
Veren sokerin hallinta |
||
Korianterin siemenet |
Veren sokerin ja kolesterolin hallinta ja suoja vapailta radikaaleilta |
||
Jamssi |
Veren sokerin ja painon hallinta |
||
Lehtijuurikas mangoldi |
Verensokerietuja |
||
Hunaja |
Voi edistää veren sokerin parempaa hallintaa. |
||
Vasikan maksa |
Hivenaineita tukemaan energiantuotantoa, luuston, verisuonien ja suoliston terveyttä. |
||
Suolahapon ym. ruoansulatusnesteiden eritys, Happo-emässuhde, Mahahaava, Maha |
Mustapippuri |
Stimuloi makusilmut niin että vatsa lisää suolahapon eritystä, siten edistää ruoansulatusta. |
|
Paprikat |
Syljen ja mahahapon eritystä edistävä |
||
Retiisi |
Ruoansulatusnesteiden tuotantoa tehostava, jos samalla syödään tärkkelyspitoista. |
||
Ananas |
Mahanesteessä olevia suuresti muistuttavia aineita. Ruoansulatusentsyymiä vahvaa, bromelaiinia, sisältävä. |
||
Kiivi |
Ruoansulatusentsyymien erinomainen lähde |
||
Mango |
Liikahappoisuutta lievittävä |
||
Avokado |
Happo-emässuhde tasapainoisemmaksi |
||
Persikka, Tomaatti, Kurpitsa, Persilja, Hirssi, Mantelit |
Emäksinen (jotkut erittäin) |
||
Cayennen pippuri, Chilipippuri, chili |
Estää mahahaavaa. |
||
Bataatti, Ohra |
Mahahaavojen hoidossa erinomainen tai tukee mahahaavojen paranemista. |
||
Herneet |
Mahalaukkua vahvistava |
||
Suolistofloora |
Hunaja |
Eri hunajatyypit sisältävät suuren määrän ystävällisiä bakteereja (6 laktobasilli-lajia ja 4 bifidobakteerilajia) mikä selittää monet hunajan terapeuttiset ominaisuudet. |
|
Ohra, Luomujogurtti/piimä (asidofilus, bifidus, gefilus) |
Maha-suolikanavaa rauhoittava, suolistofloora paremmaksi |
||
Kidney-pavut, Luomujogurtti (asidofilus ym.) |
Hyödyllisten bakteerien määrää lisäävä Suolistolle hyvä |
||
Parsa |
Ruokaa terveelliselle suolistoflooralle. |
||
Omena |
Suolistobakteerien, hyödyllisten, uudelleen aktivointi |
||
Latva-artisokka |
Suoliston bakteeritoimintaa kiihottava, koska sisältää inuliinia |
||
VERENKIERTOJÄRJESTELMÄ |
|||
Aivohalvaus |
Pallas, Tonnikala Kampasimpukka Lohi, Munakoiso |
Aivohalvauksen esto |
|
Vihreä tee |
Minimoi aivovauriota halvauksen jälkeen. |
||
Kolesteroli |
Auringonkukansiemenet, Kurpitsansiemenet Seesaminsiemenet |
Fytosterolit alentavat kolesterolia. |
|
Munakoiso |
Valtimoita, kolesterolin vaurioittamia suojaava |
||
Seesaminsiemenet |
Kolesterolin imeytymistä ruokavaliosta estävä |
||
Soijapapu |
Kokonainen soijaruoka eikä eristetyt isoflavonoidit voivat merkittävästi alentaa kolesterolia. Lesitiiniä, joka alentaa kolesterolia. |
||
Luumu (kuivattu), Ohra |
Kuitua sääntelyyn, alhaiseen kolesteroliin ja suoliston suojeluun |
||
Saksanpähkinät |
Parantaa kolesteroliprofiilia henkilöillä, joilla diabetes 2. |
||
Oliiviöljy |
Polyfenoit, eivät rasvat syynä oliiviöljyn hyötyihin, erityisesti korkeaan kolesteroliin, sydämen suojaksi, parempaan veren sokerin hallintaan, mutta älä käytä liikaa. |
||
Pellavansiemenet |
Verrattavissa statiini-lääkkeiden kolesterolia alentaviin hyötyihin |
||
Greippi, Kahviherne Maustekurkuma Tumma riisi Kaura Soijapapu |
Alentaa kolesterolia |
||
Omena, Banaani, Luumu (kuivattu), Latva-artisokka, Sienet, Valkosipuli, Kidney-pavut, Tofu, Ohra |
Kokonaiskolesterolitasoa alentava vaikutus |
||
Manteli |
Alentaa LDL-kolesterolia (huono kolesteroli) ja vähentää sydäntautiriskiä. |
||
Jogurtti |
Alentaa LDL-kolesterolitasoa ja nostaa HDL-kolesterolitasoja |
||
Appelsiini |
Appelsiinin kuoren yhdisteet voivat alentaa kolesterolia yhtä tehokkaasti kuin statiinilääkkeet. |
||
Hunaja |
Apua terveille yksilöille ja niille joilla on korkea kolesteroli ja diabetes 2 |
||
Soijapapu |
Edistää isompaa vähemmän vaaratonta LDL kolesterolia. |
||
Soijapapu, Tempeh |
Hyödyllisiä vaikutuksia veren kolesterolin ja verihiutaleiden tasoon |
||
Selleri |
Kolesterolia alentavia hyötyjä |
||
Ohra |
Kuitua säätelyyn, kolesterolin alentamiseen ja suoliston suojaamiseen |
||
Appelsiini |
Mahdollisia kolesterolia alentavia hyötyjä. |
||
Manteli |
Mantelit ylittävät kokojyvävuokaleivokset veren rasvojen parantamisessa. |
||
Saksanpähkinät |
Parantaa kolesteroliprofiilia henkilöillä, joilla diabetes 2. |
||
Kananmuna |
Parantaa kolesteroliprofiiliasi. |
||
Viinirypäleet |
Pterostilbeenia, joka on toinen antioksidantti rypäleissä korkeimmalla antioksidanttivaikutuksella, joka voi alentaa kolesterolia. |
||
Tomaatti |
Ruokavalio runsas tomaateista merkittävästi parantaa kolesteroliprofiilia. |
||
Kananmuna |
Suojelee näkökykyä ilman kolesterolin kohoamista. |
||
Lämmittävä |
Kaneli |
Perinteinen lämmityshoitokeino |
|
Rytmihäiriö |
Tonnikala |
Suoja etukammiovärinältä (sydämen rytmihäiriöltä) |
|
Kampasimpukka, Katkarapu Lohi Pallas Tonnikala Turska |
Suoja vakavalta sydämen rytmihäiriöltä. |
||
Kampasimpukka, Lohi Pallas Turska |
Valitse uunissa paistettua tai grillattua mutta älä pannussa paistettua vähentääksesi eteiskammiovärinää (sydämen epärytmisyyttä). |
||
Sepelvaltimo |
Viinirypäleet |
Polyfenolit vähentävät avaintekijöitä sepelvaltimotautiin naisilla. |
|
Vihreä tee |
Suojelee sepelvaltimotaudilta. |
||
Suonikovettuma |
Vihreä tee |
Auttaa estämään verisuonikovettumataudin ja syövän kehitystä. |
|
Ohra |
Lisäsuoja verisuonitukoskovettumia vastaan. |
||
Saksanpähkinät |
Vähentää useita molekyylejä, jotka edistävät verisuonikovettumia. |
||
Spelt |
Vähentää verisuonikovettumien riskiä. |
||
Sydämen lyöntinopeus |
Kampasimpukka, Lohi Tonnikala Turska |
Lisää sydämen lyöntinopeuden vaihtelevuutta, joka on mitta sydänlihaksen toiminnolle. |
|
Sydän |
Herne |
Auta sydäntäsi. |
|
Avokado, Sardiinit |
Edistää sydämen terveyttä. |
||
Soijapapu |
Erityisiä hyötyjä naisen sydämelle ja luustolle. |
||
Hirssi, Kaura Kinoa Kokojyvävehnä Ohra Ruis Spelt Tattari |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
||
Vesi |
Hivenaineet, varsinkin magnesium luonnollisesti muodostuneessa vedessä ovat korvaamattomia terveydellemme. Sydäntautiriski pieneni erityisesti miehillä. |
||
Siitakesieni |
Hyväksi sydämellesi |
||
Cashew-pähkinä, Manteli |
Jos olet hullaantunut sydämestäsi, syö pähkinöitä. |
||
Kaneli |
Kalsium ja kuitu parantaa paksusuolen terveyttä ja suojelee sydäntautia vastaan. |
||
Soijapapu |
Kokonainen soijaruoka eikä eristetyt isoflavonoidit ovat sydäntä suojelevia. |
||
Mungopavut |
Sydämelle hyödyllinen |
||
Vaahterasiirappi |
Makeuta, hyvä sydämelle |
||
Herneet (kuivatut), Saksanpähkinät |
Ota sydämellesi. |
||
Lohi, Tonnikala Tonnikala |
Pahantuuliselle teini-ikäiselle voi auttaa vähentämään vihamielisyyttä. Suojelee sydäntä. |
||
Linssit |
Rakasta sydäntäsi, syö linssejä. |
||
Lehtisalaatti |
Salaattipäivät pitävät sydämesi nuorena. |
||
Viinirypäleet |
Saponiineja tukemaan sydämen terveyttä. |
||
Papaija, Viinirypäleet |
Suoja sydänsairaudelta |
||
Pellavansiemenet |
Suoja sydäntaudille, syövälle ja diabetekselle |
||
Maito 2% rasvaa |
Suojele sydäntäsi kalsiumilla. |
||
Soijapapu |
Suojelee diabetekseen kytkeytyneiltä munuais- ja sydänsairauksilta. |
||
Oliivi |
Suojelee sydänsairaudelta |
||
Maapähkinät, Manteli Kananmuna Parsa Persilja |
Sydämen terveydelle |
||
Päärynä |
Sydämen, verisuoniston ja paksusuolen terveydelle hyödyksi |
||
Hirssi, Mustikka Viinirypäleet |
Sydäntä suojelevia ominaisuuksia. |
||
Tomaatti |
Vähentää sydäntautien riskiä. |
||
Sydänhalvaus/kohtaus |
Maapähkinät |
Mahdollisesti alentaa riskiä halvaukseen alustavien eläinkokeiden perusteella. |
|
Vesi |
Aikuisilla, jotka juovat 5 tai useamman lasillisen vettä joka päivä on 50% pienempi todennäköisyys kuolla sydänkohtaukseen. |
||
Kahviherne, Limanpapu Mustapapu Navy-papu Pintopapu Turkinpapu |
Alentaa sydänkohtausriskiäsi. |
||
Talvikurpitsa |
Folaattia estämään syntymävikoja ja sydänkohtauksia ja tukemaan paksusuolen terveyttä |
||
Vihreä tee |
Minimoi vauriota ja nopeuttaa toipumista sydänkohtauksen jälkeen. |
||
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Syömällä kalaa päivittäin suojelee merkittävästi sydänkohtaukselta. |
||
Sydänlihakset |
Viinirypäleet |
Resveratroli: Auttaa pitämään sydänlihakset joustavina, voi alentaa Alzheimerin taudin riskiä, tekijä vanhenemisen hidastamiseen? ja optimaaliseen terveyteen. |
|
Sydäntauti |
Hirssi, Kaura Kinoa Kokojyvävehnä Ruis Spelt Tattari Tumma riisi |
Lignaanit suojelevat sydäntaudilta. |
|
Ohra |
Lignaanit suojelevat syöviltä ja sydäntaudilta |
||
Triglyseridit |
Vihreä tee |
Erityisiä etuja henkilöille, joilla korkea triglyseridien taso |
|
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Vain kaksi annosta omega-3 rikasta kalaa viikossa voi alentaa triglyseridejä. |
||
Verenkiertoelimistö |
Hirven/kauriin liha, Kalkkuna Lammas |
B-vitamiineja parempaan energiatuotantoon ja verenkiertoelimistön terveyteen ja suojelemiseen. |
|
Auringonkukansiemenet |
E-vitamiinia tulehdusta vastaan ja verenkiertoelimistön hyödyksi. |
||
Seesaminsiemenet |
Magnesium suojelee verenkierto- ja hengityselimistön terveyttä. Sydäntä ja verisuonia vahvistava |
||
Tofu |
Omega-3 rasvoista suoja verenkiertoelimistölle |
||
Auringonkukansiemenet |
Rauhoita hermosi, lihaksesi ja verisuonesi magnesiumilla. |
||
Broileri |
B6-vitamiinia verenkiertojärjestelmän terveyteen. |
||
Maito 2% rasvaa |
B-vitamiineja ja muita ravinteita energiaan ja verenkiertoelimistön suojeluun. |
||
Kiivi-hedelmä |
Herkullinen tapa nauttia sydänverisuoniston terveydestä. |
||
Luumu (kuivattu) |
Kaliumia verenkiertoelimistön terveyteen. |
||
Vuohenmaito |
Kaliumista suoja verenkiertoelimistölle |
||
Peruna |
B6-vitamiinia solujen rakennukseen, aivosoluille ja hermostolle ja verenkiertoelimistön suojaksi |
||
Saksanpähkinät |
Suojele valtimoitasi rasvaisen aterian jälkeen. |
||
Munakoiso |
Verenkiertoelimistön terveys ja suoja vapailta radikaaleilta. |
||
Banaani |
Kaliumista ja kuidusta suoja verenkiertoelimistölle |
||
Fenkoli |
Kuitua, folaattia ja kaliumia verenkiertoelimistön ja paksusuolen terveydelle |
||
Katkarapu |
Paljon hyötyjä verenkiertoelimistölle |
||
Kurkku |
Paljon kaliumia, magnesiumia ja kuitua auttaa pudottamaan verenpaineen terveelle tasolle. |
||
Saksanpähkinät |
Parantaa verenkierron toimintaa vaihtelevin mekanismein. |
||
Kampasimpukka |
Ravinnejoukko parempaan sydämen ja verisuoniston terveyteen. |
||
Appelsiini, Jamssi |
Suoja verenkiertoelimistön sairaudelta |
||
Vihreä tee |
Suojelee kaikilta kuoleman syiltä erityisesti sydänverisuonitaudeilta. |
||
Vihreä tee |
Suojelee sydäntä akuutissa sydänverisuonitaudissa. |
||
Kesäkurpitsa, Cayennen pippuri Chilipippuri, chili Karpalo Lohi Omena Pihvi (luomu, vähärasvainen) Sipulit Turska Valkosipuli Vasikan maksa |
Sydämen ja verisuoniston terveyden suoja |
||
Kaali, Kinoa Kukkakaali Lehtikaali Maustekurkuma Nauriin lehdet Pallas Parsakaali Porkkana Purjosipuli Ruusukaali Sinapin lehdet Tonnikala Maissi |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
||
Greippi, Merilevät, jotkin rantakasvit, Silli/silakka, Makrilli, Osterit, Tonnikala |
Verenkiertoelimistölle/sen terveydelle hyväksi |
||
Tofu |
Sydäntä ja verisuonia suojelevia hyötyjä soijavalkuaisainesta |
||
Cashew-pähkinä |
Sydäntä suojaavia tyydyttämättömiä rasvoja |
||
Vihreä papu |
Tarjoaa verenkiertoelimistölle suojaa |
||
Viikuna |
Vaikutuksia sydämeen ja verisuonistoon. |
||
Kaneli |
Veren kokkaroitumista/hyytymistä vastustavia toimintoja |
||
Tattari |
Viljaa, joka on hyväksi sydänverisuonijärjestelmällesi. |
||
Paprika |
Vähentää sydämen ja verisuonitautien riskiä. |
||
Basilika |
Välttämättömiä ravinteita sydämen ja verisuoniston terveyteen. |
||
Kaura |
Ainoalaatuisia antioksidantteja vähentämään sydänverisuonitautien riskiä. |
||
Manteli |
Kaksinkertainen suoja diabetekselta ja sydänverisuonisairauksilta. |
||
Ruis |
Kuitua diabetesta ja sydänverisuonitauteja vastaan ja edistämään mahasuolikanavan terveyttä |
||
Cashew-pähkinä |
Kuparia antioksidanttipuolustukseen, energiantuotantoon, luustolle ja verisuonille |
||
Verenmuodostus, verenpuhdistus |
Palsternakka |
Pernan toimintaa tukeva |
|
Karhunvatukka, Mustikka, Greippi, Mango, Munakoiso, Kukkakaali, Mungopavut, Vesikrassi, Persilja, Silli/silakka |
Verta puhdistava tai sitä tehostava |
||
Psylliuminsiemenet |
Myrkkyverisyyttä lievittävä, joka johtuu ummetuksen ja bakteeri-/hiivasieni-infektion muodostamista aineista elimistössä. |
||
Punajuuri |
Verenmuodostukselle hyväksi |
||
Avokado |
Anemiaa ehkäisevä |
||
Avokado, Karhunvatukka, Pellavansiemenet |
Verta vahvistava |
||
Luumu (kuivattu) |
Vereen suotuisa vaikutus |
||
Verenkierto |
Paprikat, Inkivääri |
Verenkiertoa ja verenkiertojärjestelmän toimintaa tehostava ja stimuloiva |
|
Aprikoosi, Mustikka |
Verenkiertoa parantava |
||
Bataatti |
Huonon verenkierron hoidossa erinomainen |
||
Verenpaine |
Vihreä tee |
Alentaa verenpainetta ja auttaa estämään verenpainetautia. |
|
Soijapapu |
Alentaa verenpainetta ja kolesterolia miehillä. |
||
Vesimeloni |
Arginiinia estämään erektion toimintahäiriötä, alentamaan verenpainetta ja parantamaan insuliiniherkkyyttä. |
||
Viikuna, Varsiselleri |
Auttaa alentamaan verenpainetta. |
||
Kampasimpukka, Katkarapu Lohi Pallas Pellavansiemenet Saksanpähkinät Tonnikala Turska |
Auttaa estämään ja hallitsemaan korkeaa verenpainetta. |
||
Kananmuna |
Auttaa estämään verikokkareita/tukoksia. |
||
Vesi |
Auttaa ylläpitämään sopivaa verenpainetta, parantaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja auttaa säätelemään ruoansulatusta. |
||
Oliiviöljy |
Avain välimeren ruokavalion kykyyn alentaa verenpainetta, alentamaan rintasyövän riskiä |
||
Kurkku |
Jos on korkea verenpaine, voi auttaa viilentymään. |
||
Kurkku, Pinaatti |
Verenpainetta säätelevä |
||
Tumma riisi |
Magnesium on hyödyllinen vähentämään vakavia astmakohtauksia, alentaa verenpainetta, vähentää migreenipäänsäryn tiheyttä, sydänkohtauksia ja –halvausta. Voi auttaa suojelemaan verisuonia kalkkeutumiselta lisäämällä typpioksidin tasoa veressä. |
||
Selleri |
Mahdollisia verenpaine-etuja. |
||
Viinirypäleet |
Suojelee henkilöitä, joilla verenpainetauti. |
||
Peruna |
Verenpainetta alentava mahdollisuus |
||
Pellavansiemenet |
Öljy alentaa verenpainetta miehillä, joilla on korkea kolesterolitaso. |
||
Kukkakaali |
Korkean verenpaineen hoidossa hyödyllinen |
||
Verentukos |
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Kalaruoka, hedelmät ja vihannekset suojelevat syvältä verisuonitukokselta ja keuhkoveritulpalta. |
|
Soijapapu |
Suurentunut typpioksidituotanto veressä laajentaa verisuonia ja estää kolesterolin vapaiden radikaalien vaurioilta ja valkosolujen tarttumiselta verisuonten seinämiin, mitkä ovat tärkeitä vaiheita verisuoniplakin kehittymiselle. |
||
Cayennen pippuri, Chilipippuri, chili |
Verentungoksen selveneminen |
||
Vihreä tee |
Vertaohentava ja verikokkareita estävä |
||
Sienet |
Verta ohentava |
||
Tomaatti |
Voi olla verikokkareita estävä |
||
Persilja |
Veren hyytymistä aiheuttavia aineita laskimossa vähentävä |
||
Varsiselleri |
Kalsiumkertymien muodostumista ehkäisevä |
||
Verenvuoto |
Munakoiso, Kaalit |
Verenvuotoa ehkäisevä |
|
Kukkakaali |
Ikenien verenvuodon hoidossa hyödyllinen |
||
Verisuonisto |
Vasikan maksa |
Hivenaineita tukemaan energiantuotantoa, luuston, verisuonien ja suoliston terveyttä. |
|
Naudanliha (luomu, vähärasvainen) |
Vähärasvainen pihvi on hyvä sinkin lähde, mikä auttaa estämään verisuonien seinämien vaurioita, mitkä myötävaikuttavat verisuonikovettumiin. Sinkki on hyvä ravinne immuunijärjestelmälle estämään infektioita ja uusiutuvia korvatulehduksia. |
||
Miso |
Hivenaineita tukemaan immuunitoimintoa, energian tuotantoa, luustoa ja verisuonia. |
||
Rosmariini |
Hyödyllinen kiihdyttämään immuunijärjestelmää, lisäämään verenkiertoa ja parantamaan ruoansulatusta. |
||
Hirssi, Kaura Kinoa Kokojyvävehnä Lohi Ohra Ruis Soijapapu Spelt Tattari Tonnikala Tumma riisi |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
||
Keräsalaatti |
Verisuonia tukeva, koska sisältää piitä |
||
Tattari |
Hiussuonia vahvistava |
||
Ruis |
Valtimoita puhdistava ja uudistava |
||
Munakoiso |
Valtimoita, kolesterolin vaurioittamia suojaava |
||
SYÖVÄN RISKIN PIENENTÄMINEN, SYÖVÄN HOITO |
|||
Aivokasvain (Katso lisää muista kohdista) |
Vihreä tee |
Aivokasvaimet lapsilla |
|
Eturauhassyöpä |
Chilipippuri, chili |
Auttaa pysäyttämään eturauhassyövän leviämistä. |
|
Vesimeloni |
Estää eturauhassyöpää. |
||
Vihreä tee |
Polyfenolit pysäyttävät eturauhassyöpää useilla tasoilla. |
||
Pellavansiemenet |
Jarruttaa eturauhassyövän kasvua. |
||
Papaija |
Papaija ja vihreä tee ehkäisee eturauhassyöpää. |
||
Soijapapu |
Suoja eturauhassyövältä |
||
Tomaatti |
Tomaatit, vihreä tee ja parsakaali taistelevat eturauhassyöpää vastaan. |
||
Lohi |
Vähentää eturauhassyövän riskiä. |
||
Maustekurkuma |
Yhdessä kukkakaalin kanssa pysäyttää eturauhassyöpää. |
||
Avokado |
Edistää optimaalista terveyttä, suoja rintasyövältä, eturauhasen syöpäsoluilta |
||
Etäpesäkkeet (Katso lisää muista kohdista) |
Maustekurkuma |
Estää syöpäsolujen kasvua ja etäpesäkkeitä. |
|
Karsinogeenit |
Vadelma |
Kasvisravinteita antioksidantti-, antimikrobiaali- ja antikarsinogeenivaikutuksin |
|
Tilli |
Suoja vapailta radikaaleilta ja karsinogeeneilta. |
||
Kasvainsolut |
Selleri Varsiselleri |
Osoittautunut pysäyttämään kasvainsolujen kasvua. Syöpää ehkäiseviä hyviä vaikutuksia, koska sisältää kumariineja. |
|
Spirulina |
Kasvaimia ehkäisevä |
||
Keuhkosyöpä (Katso lisää muista kohdista) |
Vihreä tee |
Keuhkosyöpä |
|
Mahasuolikanavan syövät (Katso lisää muista kohdista) |
Sinapin siemenet |
Kasvisravinneyhdisteitä, jotka suojaavat mahasuolikanavan syöviltä. |
|
Maksasyöpä (Katso lisää muista kohdista) |
Greippi |
Edistää maksan entsyymejä selviämään karsinogeeneista. |
|
Munasarjan syöpä |
Vihreä tee |
Kamferoli-rikas tee ja parsakaali suojelevat munasarjan syövältä. |
|
Inkivääri |
Indusoi solukuoleman munasarjan syövässä. |
||
Mustikka |
Suoja paksusuolen ja munasarjan syövältä |
||
Soijapavut |
Kasviestrogeeneja runsaasti, jotka voivat ehkäistä rinta- ja munasarjasyöpää |
||
Munuaissyöpä |
Lohi, Tonnikala Turska |
Rasvainen kala korkeasti suojeleva munuaissyövältä |
|
Pallas |
Rasvaiset kalat suojaavat hyvin munuaissyövältä. |
||
Paksu- ja peräsuolisyöpä |
Lohi, Pallas Pallas Turska |
Omega-3 rikas kala suojaa paksu- ja peräsuolen syövältä. |
|
Inkivääri, Vihreä tee |
Suoja paksu- ja peräsuolen syövältä |
||
Viinirypäleet |
Suuresti vähentää paksu- ja peräsuolisyövän riskiä ja kaikkia kuolinsyitä. |
||
Vihreä tee |
Säännöllinen vihreän teen juonti leikkaa paksu- ja peräsuolen syövän riskiä puolella. |
||
Jogurtti |
Vähentää riskiä paksu- ja peräsuolen syöpiin. |
||
Tomaatti |
Enemmän apua paksusuolen syöpään, diabetekseen ja migreeniin |
||
Juusto, vähärasvainen, Seesaminsiemenet |
Kalsium auttaa estämään paksusuolen syöpää, osteoporoosia, migreeniä ja PMS:ää. |
||
Tonnikala |
Rasvainen kala myös suojelee paksusuolen syövältä. |
||
Mustikka |
Suoja paksusuolen ja munasarjan syövältä |
||
Greippi |
Suoja paksusuolen syövältä |
||
Maapähkinät |
Suojeleva, mutta pikkelsiruoka lisää paksusuolen syöpäriskiä. |
||
Parsakaali, Ruusukaali |
Paksusuolen syövän torjuntaa helpottava. Ruusukaali syövältä suojaava, koska sisältää indoleja. |
||
Maustekurkuma |
Voi auttaa estämään paksusuolen syöpää. |
||
Rintasyöpä |
Oliiviöljy |
Avain välimeren ruokavalion kykyyn alentaa verenpainetta, alentamaan rintasyövän riskiä. |
|
Avokado |
Edistää optimaalista terveyttä, suoja rintasyövältä, eturauhasen syöpäsoluilta. |
||
Soijapapu |
Ei kohota rintasyövän riskiä vaihdevuosien jälkeen. |
||
Ruis |
Helpottaa vaihdevuosien läpi ja estää rintasyöpää. |
||
Juusto, vähärasvainen |
Kalsium meijerituotteista suojelee rintasyövältä. |
||
Maito 2% rasvaa, Vuohenmaito |
Kalsium meijerituotteista suojelee rintasyövältä. |
||
Kaura, Kinoa Kokojyvävehnä Ohra Ruis Spelt Tattari Tumma riisi Hirssi |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
||
Luumu (kuivattu), Päärynä Viikuna Tattari |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat vaihdevuosien jälkeiseltä rintasyövältä. |
||
Miso |
Suoja rintasyövältä |
||
Ruusukaali |
Rintasyövän ja paksusuolen syövältä suojaava, koska sisältää indoleja. |
||
Suusyöpä (Katso lisää muista kohdista) |
Avokado |
Fytokemikaalit taistelevat suusyöpää vastaan. |
|
Vatsasyöpä (Katso lisää muista kohdista) |
Appelsiini |
Auttaa estämään haavaumia ja vähentämään vastasyövän riskiä. |
|
Yleensä syöpä |
Vihreä tee |
Auttaa estämään verisuonikovettumataudin ja syövän kehitystä. |
|
Sitruuna/limetti, Mansikka, Kaali, Parsakaali, Kukkakaali, Siitakesienet, Tofu, Pinaatti, Maissi, Pellavansiemenet, Omena |
Syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia/aineita |
||
Maito 2% rasvaa |
Auttaa paksusuolen soluja syöpää aiheuttavilta kemikaaleilta. Auttaa estämään luukatoa seurauksena vaihdevuosilta tai tiloilta kuten nivelreuma. |
||
Herne |
C-vitamiini on ruumiin ensimmäinen ja tehokkain antioksidanttisuojalinja. Se suojelee solurakenteita kuten DNA:ta vaurioilta, se auttaa kehoa käsittelemään ympäristön saasteita ja myrkyllisiä kemikaaleja, se lisää immuunijärjestelmän toimintaa, se estää syöpää aiheuttavien yhdisteiden muodostumista (kuten nitrosamiinien, joita muodostuu prosessoidun lihan, joka sisältää nitraatteja, sulatuksessa) |
||
Saksanpähkinät |
Ellagihappo tukkii aineenvaihduntareitit, jotka voivat johtaa syöpään. |
||
Kaali, Lehtikaali |
Glukosinolaatteja syövän ehkäisemiseen. |
||
Pinaatti |
Kasvisravinteita tulehdusta ja syöpää vastaan |
||
Parsakaali |
Kuinka paljon tarvitaan syövän estoon? |
||
Vihreä tee |
Kuinka vihreä tee taistelee syöpää vastaan? |
||
Selleri |
Kumariineja, jotka auttavat estämään vapaita radikaaleja vahingoittamasta soluja täten vähentäen mutaatioita mahdolliseen syöpäsolujen muodostumiseen ja ovat immuunipuolustajia. |
||
Piparminttu |
Mahdollinen syöpää vastustava tekijä |
||
Auringonkukansiemenet |
Seleenia, joka edistää myrkkyjen poistumista ja ehkäisee syöpää. |
||
Ohra |
Lignaanit suojelevat syöviltä ja sydäntaudilta. |
||
Tofu |
Seleeniä, joka on antioksidantti ja syöpää ja tulehduksia vastustava hivenaine. |
||
Pellavansiemenet |
Suoja sydäntaudille, syövälle ja diabetekselle |
||
Turska, Vihreä tee |
Suoja syövältä |
||
Pihvi (luomu, vähärasvainen) |
Suoja syövältä: Korkea B12-pitoisuus ja vähärasvaisuus |
||
Kalkkuna |
Suoja syövältä: Seleeni |
||
Katkarapu |
Suoja syövältä: Seleeni ja omega-3 rasvahapot |
||
Punajuuri |
Syöpää vastaan ja kuituhyötyjä |
||
Ruis |
Syöpää vastustava aktiivisuus yhtä hyvä tai parempi kuin vihanneksilla tai hedelmillä. |
||
Karpalo, Merivihannekset Omena |
Syöpää vastustavia hyötyjä |
||
Lohi, Maustekurkuma Pallas Sipulit Tonnikala Valkosipuli Vasikan maksa |
Syövältä suojaava |
||
Broileri |
Syövältä suojaavia ravinteita |
||
Kuminan siemenet |
Syövän esto |
||
Vihreä tee |
Tehostaa syöpälääkkeitä samalla vähentäen niiden negatiivisia sivuvaikutuksia. |
||
Parsakaali |
Yhteydessä syöpään, tulehdukseen, oksidatiiviseen stressiin ja myrkkyjen poistoon |
||
Mantelit |
Syöpää uskotaan ehkäisevä, koska sisältää amygdaliinia (B17-vitamiinia). |
||
Porkkana |
20% vähennys vaihdevuosien jälkeisestä rintasyövästä, 50% vähennys virtsarakon, kohdunkaulan, eturauhasen, paksusuolen, kurkunpään ja ruokatorven syöviltä. |
||
Paprika |
Edistää optimaalista terveyttä, alentaa riskiä paksusuolen, keuhkojen, eturauhasen, kohdunkaulan, virtsarakon ja haiman syöpiin. |
||
Herne |
Edistää optimaalista terveyttä, alentavat riskiä kaikkiin syöpämuotoihin. |
||
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Alentaa verisyövän, monenkertaisen myelooman ja Hodgkin-lymfooman riskiä. |
||
Verisyöpä |
Maustekurkuma |
Alentaa lapsuuden verisyöpäriskiä. |
|
Lohi, Pallas Tonnikala Turska |
Alentaa verisyövän, monenkertaisen myelooman ja Hodgkin-lymfooman riskiä. |
||
Virtsarakon syöpä (Katso lisää muista kohdista) |
Vihreä tee |
Virtsarakon syöpä |
|
UMPIERITYSJÄRJESTELMÄ |
|||
Eturauhanen |
Kurpitsansiemenet |
Voi edistää eturauhasen terveyttä. |
|
Kesäkurpitsa |
Edistää miehen terveyttä: Vähentää oireita eturauhasen liikakasvussa. |
||
Hormoni (Tässä vain muutama) |
Saksanpähkinät |
Melatoniini on hormoni jota käpyrauhanen tuottaa, se on kytköksissä unen saamiseen ja säätöön ja myös vahva antioksidantti. |
|
Tofu, Makrilli |
Hormonitasapainoa parantava |
||
Palmunsydämet, Lohi, Tonnikala |
Hormonitasapainolle tai -toiminnolle hyväksi |
||
Kilpirauhanen |
Maito 2% rasvaa |
Edistää kilpirauhasen tervettä toimintaa. |
|
Päärynä |
Kilpirauhasen toiminnalle hyödyllinen |
||
Vesikrassi |
Kilpirauhasen toimintaa kiihottava, korkea jodipitoisuus |
||
Kaali |
Raakana syötäessä estää jodin imeytymistä kilpirauhasen vajaatoiminnassa. |
||
Kookospähkinä |
Kilpirauhasen toimintaa säätelevä |
||
Jodipitoiset ruoat, jodipitoinen mineraalisuola |
Kilpirauhaselle välttämättömiä |
||
Lisämunuainen |
Lakritsajuuri |
Lisämunuaisten toimintaa tukeva |
|
YLEISKUNTO, MUITA TERVEYSHYÖTYJÄ |
|||
Pahoinvointi |
Kokojyvävehnä |
Suosittu ulostusaine, lievittää divertikuloosia (kipua, pahoinvointia, ilmavaivoja, turvotusta, ummetusta) 89% potilaista. Divertikulisairaus: Tulehdusta ja kipua alemmassa suolistossa, kroonista ummetusta, ylenmääräisiä pusseja paksusuolen seinämissä. Hoidetaan tavallisesti viljan, hedelmien ja vihannesten kuitupitoisella ruoalla ja runsaalla nesteiden juonnilla. |
|
Inkivääri |
Turvallinen ja tehokas huojennus (raskaus)pahoinvointiin ja oksenteluun |
||
Yleiskunto ym. |
Fenkoli |
Ainoalaatuisia kasvisravinteita rutiinia, kversetiinia ja erilaisia kamferoliglykosideja antioksidantti- ja terveyttä edistävin vaikutuksin |
|
Kesäkurpitsa, Mustapapu Persilja Punajuuri Sardiinit Selleri Siitakesieni Vadelma |
Edistää optimaalista terveyttä. |
||
Paprika |
Edistää optimaalista terveyttä, alentaa riskiä paksusuolen, keuhkojen, eturauhasen, kohdunkaulan, virtsarakon ja haiman syöpiin. |
||
Herne |
Edistää optimaalista terveyttä, alentavat riskiä kaikkiin syöpämuotoihin. |
||
Soijapapu |
Edistää optimaalista terveyttä, kun syö kokonaisena, ei puhdistettuna. |
||
Avokado |
Edistää optimaalista terveyttä, suoja rintasyövältä, eturauhasen syöpäsoluilta. |
||
Tomaatti |
Edistää optimaalista terveyttä. |
||
Vaahterasiirappi |
Ei ainoastaan aromi, myös erinomainen mangaanin ja sinkin lähde jotka makeuttavat terveyttäsi. |
||
Kokojyvävehnä |
Fytokemikaaleja terveyden edistämiseen, yhtä hyviä tai parempia kuin vihannekset ja hedelmät. |
||
Porkkana |
Karotenoideja optimaaliseen terveyteen. |
||
Tumma riisi |
Kasvisravinteita terveyttä edistävillä vaikutuksilla yhtä paljon tai enemmän kuin vihanneksilla tai hedelmillä |
||
Puutarhamansikka, Sienet, crimini Talvikurpitsa |
Kasvisravinteita, jotka edistävät optimaalista terveyttä. |
||
Ohra |
Kuitu ja seleeni edistävät optimaalista terveyttä |
||
Sokeriruokomehu |
Käyttöön ei liity negatiivisia sivuvaikutuksia eikä vaarallisia terveydenhoidollisia tiloja. |
||
Sitruuna |
Limoniineja tukemaan optimaalista terveyttä. |
||
Greippi |
Limonoideja edistämään optimaalista terveyttä. |
||
Melassi |
Makeuttaja jossa on merkittävästi eri hivenaineita edistämään terveyttä. |
||
Tumma riisi |
Miksi tumma eikä valkea riisi on yksi maailman terveellisimmistä ruoista? Jauhatus ja kiillotus hävittävät 67% B3 vitamiinista, 80% B1:stä, 90% B6:sta, puolet mangaanista, puolet fosforista, 60% raudasta ja kaikki ravintokuidut ja välttämättömät rasvahapot. |
||
Merivihannekset |
Moninkertainen hyöty sulfatoiduista polysakkarideista |
||
Omena |
Useita terveyshyötyjä |
||
Appelsiini |
Pitkään toimivia liminoideja sitrus-hedelmissä lisäävät niiden kykyä edistämään optimaalista terveyttä. |
||
Kampasimpukka |
Samoja hyötyjä kuin kaloilla |
||
Purjosipuli |
Samoja terveyshyötyjä kuin muilla sipuleilla |
||
Hirssi, Kaura Kinoa Maissi Spelt Tattari |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
||
Vaahterasiirappi |
Todella terve mies käyttää. |
||
Soijapapu |
Tutkimukset vahvistavat että kokonaisilla soijapavuilla on maksimaaliset terveysedut. |
||
Vesi |
Vesi on voiteluaine, se pitää aineet virtaavina ja liikkeessä. Vesi myös suojelee ruumiinosiamme vaurioilta ympäröimällä ne iskunvaimentavalla nesteellä. |
||
RUOKIA TERVEYSVÄITTÄMINEEN |
|
RUOKA |
TERVEYSVÄITTÄMÄ |
Ananas |
Antioksidanttisuoja ja immuunituki |
Ananas |
Kuparia ja mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Ananas |
Mahdollisia anti-tulehduksellisia ja ruoansulatushyötyjä |
Ananas |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta. |
Appelsiini |
Appelsiinin kuoren yhdisteet voivat alentaa kolesterolia yhtä tehokkaasti kuin statiinilääkkeet. |
Appelsiini |
Auttaa estämään haavaumia ja vähentämään vatsasyövän riskiä. |
Appelsiini |
Erittäin hyvä kuitulähde |
Appelsiini |
Estää munuaiskiviä. |
Appelsiini |
Lasillinen appelsiinimehua suojelee enemmän kuin C-vitamiini yksinään. |
Appelsiini |
Mahdollisia kolesterolia alentavia hyötyjä |
Appelsiini |
Parantavia kasvisravinteita |
Appelsiini |
Pitkään toimivia liminoideja sitrus-hedelmissä lisäävät niiden kykyä edistämään optimaalista terveyttä. |
Appelsiini |
Suojelee hengityselimistön terveyttä. |
Appelsiini |
Suoja verenkiertoelimistön sairaudelta |
Appelsiini |
Suojelee nivelreumalta. |
Appelsiini |
Terveellinen annos C-vitamiinia antioksidanttisuojaan ja vastustuskykyyn |
Aprikoosi |
Suojelee näköäsi |
Auringonkukansiemenet |
E-vitamiinia tulehdusta vastaan ja verenkiertoelimistön hyödyksi |
Auringonkukansiemenet |
Fytosterolit alentavat kolesterolia. |
Auringonkukansiemenet |
Rauhoita hermosi, lihaksesi ja verisuonesi magnesiumilla. |
Auringonkukansiemenet |
Seleeniä joka edistää myrkkyjen poistumista ja ehkäisee syöpää. |
Avokado |
Edistää optimaalista terveyttä, suoja rintasyövältä, eturauhasen syöpäsoluilta. |
Avokado |
Edistää sydämen terveyttä. |
Avokado |
Fytokemikaalit taistelevat suusyöpää vastaan. |
Avokado |
Lisää karotenoidien imeytymistä vihanneksista. |
Banaani |
Edistää munuaisten terveyttä nautittaessa säännöllisesti ja kohtuullisesti. |
Banaani |
Kaliumista ja kuidusta suoja verenkiertoelimistölle |
Banaani |
Lievittävä suoja haavaumiin |
Banaani |
Rakenna paremmin luuta. |
Banaani |
Ripuli voi tyhjentää elimistösi nopeasti tärkeistä elektrolyyteistä. Banaani voi täydentää kaliumvarastojasi. |
Banaani |
Suojelee näköäsi. |
Basilika |
DNA:n suoja, lisäksi antibakteerisia ominaisuuksia |
Basilika |
Flavonoideja ja haihtuvia öljyjä |
Basilika |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Basilika |
Välttämättömiä ravinteita sydämen ja verisuoniston terveyteen |
Bataatti |
Ainoalaatuisia valkuaisaineita mahdollisilla antioksidanttivaikutuksilla |
Bataatti |
Antioksidanteista rikas, tulehdusta vastaan |
Bataatti |
Makea hyvän ravitsemuksen lähde |
Broileri |
B6-vitamiinia verenkiertojärjestelmän terveyteen ja energiantuotantoon |
Broileri |
Erittäin hyvä valkuaisainelähde |
Broileri |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
Broileri |
Syövältä suojaavia ravinteita |
Broileri |
Valkuaisaine suojelee luukatoa vanhemmilla ihmisillä. |
Cashew-pähkinä |
Jos olet hullaantunut sydämestäsi, syö pähkinöitä. |
Cashew-pähkinä |
Kuparia antioksidanttipuolustukseen, energiantuotantoon, luustolle ja verisuonille |
Cashew-pähkinä |
Pähkinöiden syönti vähentää painonlisäyksen riskiä. |
Cashew-pähkinä |
Sappikivien esto |
Cashew-pähkinä |
Sydäntä suojaavia tyydyttämättömiä rasvoja |
Cashew-pähkinä |
Vahvista luitasi ja rentoudu. |
Cayennen pippuri |
Estää mahahaavaa. |
Cayennen pippuri |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Cayennen pippuri |
Luonnollinen kivunlievittäjä |
Cayennen pippuri |
Painonpudotukseen: Merkittävästi lisää lämmöntuotantoa ja hapen kulutusta 20 minuuttia syömisestä. |
Cayennen pippuri |
Sydäntä ja verisuonia suojelevia hyötyjä |
Cayennen pippuri |
Vastustuskykyä kohottava |
Cayennen pippuri |
Verentungoksen selveneminen |
Chilipippuri, chili |
Alentaa diabetes 2:n riskiä. |
Chilipippuri, chili |
Auttaa pysäyttämään eturauhassyövän leviämistä. |
Chilipippuri, chili |
Estää mahahaavaa. |
Chilipippuri, chili |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Chilipippuri, chili |
Luonnollinen kivunlievittäjä |
Chilipippuri, chili |
Sydäntä ja verisuonia suojelevia hyötyjä |
Chilipippuri, chili |
Vastustuskykyä kohottava |
Chilipippuri, chili |
Verentungoksen selveneminen |
Chilipippuri, chili |
Vähennä painoa. |
Fenkoli |
Ainoalaatuisia kasvisravinteita rutiinia, kversetiinia ja erilaisia kamferoliglykosideja antioksidantti- ja terveyttä edistävin vaikutuksin |
Fenkoli |
C-vitamiinia antioksidanttisuojaan ja immuunitukeen |
Fenkoli |
Kuitua, folaattia ja kaliumia verenkiertoelimistön ja paksusuolen terveydelle |
Greippi |
Alentaa kolesterolia. |
Greippi |
Edistää maksan entsyymejä selviämään karsinogeeneista. |
Greippi |
Estää munuaiskiviä. |
Greippi |
Limonoideja edistämään optimaalista terveyttä |
Greippi |
Luokiteltu niihin, joissa korkein antioksidanttiaktiivisuus. |
Greippi |
Lykopeeni-antioksidantista hyötyjä |
Greippi |
Naringeniini korjaa DNA:ta. |
Greippi |
Ravintovoimala, koska C-vitamiinirikas |
Greippi |
Suoja paksusuolen syövältä |
Herne |
Auta sydäntäsi. |
Herne |
C-vitamiini on ruumiin ensimmäinen ja tehokkain antioksidanttisuojalinja. Se suojelee solurakenteita kuten DNA:ta vaurioilta, se auttaa kehoa käsittelemään ympäristön saasteita ja myrkyllisiä kemikaaleja, se lisää immuunijärjestelmän toimintaa, se estää syöpää aiheuttavien yhdisteiden muodostumista (kuten nitrosamiinien, joita muodostuu prosessoidun lihan, joka sisältää nitraatteja, sulatuksessa). |
Herne |
Edistää optimaalista terveyttä, alentavat riskiä kaikkiin syöpämuotoihin. |
Herne |
K-, foolihappo- ja B6- vitamiinia auttamaan luustoasi |
Herne |
Myötävaikuttaa energiatuotantoon ja yleiskuntoon. |
Herneet (kuivatut) |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Herneet (kuivatut) |
Ota sydämellesi. |
Herneet (kuivatut) |
Pakattu kuidulla |
Herneet (kuivatut) |
Voi auttaa sulfiittiherkkyyteen. |
Hirssi |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
Hirssi |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
Hirssi |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
Hirssi |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
Hirssi |
Lignaanit suojelevat sydäntaudilta. |
Hirssi |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
Hirssi |
Meta-analyysi selittää kokojyväviljan terveyshyödyt. |
Hirssi |
Ruumiin kudosten kehitys ja korjaus |
Hirssi |
Sappikivien esto |
Hirssi |
Sydäntä suojelevia ominaisuuksia |
Hirssi |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
Hirven/kauriin liha |
B-vitamiineja parempaan energiatuotantoon ja verenkiertoelimistön terveyteen ja suojelemiseen |
Hirven/kauriin liha |
Korkea valkuaisaineista ja raudasta kuitenkin alhainen tyydytetyistä (kovista) rasvoista |
Hunaja |
Aine bakteereja, viruksia ja sieniä vastaan |
Hunaja |
Apua terveille yksilöille ja niille joilla on korkea kolesteroli ja diabetes 2 |
Hunaja |
Eri hunajatyypit sisältävät suuren määrän ystävällisiä bakteereja ( 6 laktobasilli-lajia ja 4 bifidobakteerilajia) mikä selittää monet hunajan terapeuttiset ominaisuudet |
Hunaja |
Jos ylimmän hengitystien yskä pitää lasta hereillä, niin kokeile hunajaa |
Hunaja |
Lisää urheilullista suorituskykyä ja paranna haavoja hunajalla? |
Hunaja |
Lusikallinen päivässä pitää vapaat radikaalit loitolla. |
Hunaja |
Tehokkaampi yskään 2-18 -vuotiailla kuin dextromethorphan |
Hunaja |
Vastustuskykyä kohottava |
Hunaja |
Voi edistää veren sokerin parempaa hallintaa. |
Hunajameloni |
Edistää hyvin keuhkojen terveyttä. |
Hunajameloni |
Suojelee tarkkanäköisyyttä. |
Inkivääri |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Inkivääri |
Indusoi solukuoleman munasarjan syövässä. |
Inkivääri |
Mahasuolistokanavan lievitys |
Inkivääri |
Suoja paksu- ja peräsuolen syövältä |
Inkivääri |
Turvallinen ja tehokas huojennus raskauspahoinvointiin ja oksenteluun |
Inkivääri |
Vastustuskykyä kohottava |
Jamssi |
Diosgeniinia vaihdevuosioireisiin |
Jamssi |
Suoja verenkiertoelimistön sairaudelta |
Jamssi |
Veren sokerin ja painon hallinta |
Jogurtti |
Alentaa huonon LDL-kolesterolin tasoa ja nostaa hyvän HDL-kolesterolin tasoja. |
Jogurtti |
Alhainen ruumiin rasvapitoisuus on yhteydessä kalsiumrikkaiden ruokien kulutukseen. |
Jogurtti |
Auttaa estämään ja parantamaan niveltulehdusta. |
Jogurtti |
Edistää immuunivastetta. |
Jogurtti |
Edistää ruumiin kykyä muodostaa luuta. |
Jogurtti |
Jogurttia pidempään elämään |
Jogurtti |
Jos sisältää eläviä bakteereja. voi auttaa sinua elämään pidempään ja voi vahvistaa immuunijärjestelmääsi. |
Jogurtti |
Kalsiumrikas meijerituote edistää kehon rasvan polttamisessa aterian jälkeen. |
Jogurtti |
Meijerituote, parempi kuin kalsiumlisä kasvaville tyttöjen luille |
Jogurtti |
Merkittävästi lisää rasvan menetystä. |
Jogurtti |
Raikkaalle hengitykselle ja terveelle suulle |
Jogurtti |
Ruokaluokittelujärjestelmän mukaan erittäin hyvä kalsiumin, fosforin, riboflaviinin, B2:en, B12 pantoteenihapon, B5:en, sinkin, kaliumin, molybdeenin, jodin ja valkuaisaineen lähde |
Jogurtti |
Suojelee haavaumilta. |
Jogurtti |
Vähentää riskiä paksu- ja peräsuolen syöpiin. |
Juusto, vähärasvainen |
Erittäin hyvä valkuaisainelähde |
Juusto, vähärasvainen |
Kalsium auttaa estämään paksusuolen syöpää, osteoporoosia, migreeniä ja PMS:ää. |
Juusto, vähärasvainen |
Kalsium meijerituotteista suojelee rintasyövältä. |
Juusto, vähärasvainen |
Kalsiumrikas meijerituote edistää kehon rasvan polttamisessa aterian jälkeen. |
Juusto, vähärasvainen |
Meijerituote suojaamaan kihdiltä |
Juusto, vähärasvainen |
Meijerituotteet suojelevat metaboliselta oireyhtymältä. |
Juusto, vähärasvainen |
Parempi kuin kalsiumlisä kasvaville tyttöjen luille |
Kaali |
Antioksidantteihin kytkeytyviä terveyshyötyjä |
Kaali |
Glukosinolaatteja syövän ehkäisemiseen |
Kaali |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Kaali |
Ruoansulatuskanavan hyötyjä |
Kaali |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Kahviherne |
Alentaa kolesterolia. |
Kahviherne |
Alentaa sydänkohtausriskiäsi. |
Kahviherne |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Kahviherne |
Hyvää kuitua |
Kahviherne |
Hyvää valkuaisainetta |
Kahviherne |
Mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Kahviherne |
Rautaa energiantuotantoon |
Kalkkuna |
B-vitamiineja parempaan energiatuotantoon ja verenkiertoelimistön terveyteen ja suojelemiseen |
Kalkkuna |
Erittäin hyvä valkuaisainelähde |
Kalkkuna |
Suoja syövältä: Seleeni |
Kampasimpukka |
Auttaa estämään ja hallitsemaan korkeaa verenpainetta. |
Kampasimpukka |
Lisää sydämen lyöntinopeuden vaihtelevuutta, joka on mitta sydänlihaksen toiminnolle. |
Kampasimpukka |
Ravinnejoukko parempaan sydämen ja verisuoniston terveyteen |
Kampasimpukka |
Samoja hyötyjä kuin kaloilla |
Kampasimpukka |
Suoja (aivo)halvaukselta |
Kampasimpukka |
Suoja vakavalta sydämen rytmihäiriöltä |
Kampasimpukka |
Valitse uunissa paistettua tai grillattua, mutta älä pannussa paistettua, vähentääksesi eteiskammiovärinää (sydämen epärytmisyyttä). |
Kananmuna |
Auttaa estämään verikokkareita/tukoksia. |
Kananmuna |
Edistää aivojen terveyttä, koska munassa on koliinia, jota elimistömme ei muodosta tarpeeksi ja koliinin vajaus aiheuttaa myös kriittisesti tärkeän foolihapon vajauksen. |
Kananmuna |
Helppo vastaus koliinin tarpeeseen |
Kananmuna |
Hyvä halvan korkealaatuisen valkuaisaineen lähde vähin kalorein |
Kananmuna |
Koliini vähentää tulehdusta. |
Kananmuna |
Merkittävä vaikutus aivojen ja hermojen toiminnalle |
Kananmuna |
Muna-aamiainen auttaa edistämään painonpudotusta. |
Kananmuna |
Parantaa kolesteroliprofiiliasi. |
Kananmuna |
Suojelee näkökykyä ilman kolesterolin kohoamista. |
Kananmuna |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta (makuladegeneraatiolta) ja kaihilta. |
Kananmuna |
Sydämen terveyteen |
Kaneli |
Kalsium ja kuitu parantavat paksusuolen terveyttä ja suojelee sydäntautia vastaan. |
Kaneli |
Mikrobeja vastaan |
Kaneli |
Perinteinen lämmityshoitokeino |
Kaneli |
Tuoksu edistää aivojen toimintaa. |
Kaneli |
Veren kokkaroitumista/hyytymistä vastustavia toimintoja |
Kaneli |
Veren sokerin hallinta |
Karpalo |
Antioksidanttisuoja |
Karpalo |
Fytokemikaaleja (kasvisravinteita): Fenolihappoja, proantosyanideja, antosyaniineja, falavonoideja, triterpenoideja |
Karpalo |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Karpalo |
Kalsium ja oksaalihappo yhdessä muodostavat munuaiskiviä. |
Karpalo |
Ruoansulatuskanavan hyötyjä |
Karpalo |
Suojelee virtsakanavan tulehduksesta. |
Karpalo |
Sydäntä ja verisuonia suojelevia hyötyjä |
Karpalo |
Syöpää vastustavia hyötyjä |
Karpalo |
Tukee immuunijärjestelmää. |
Katkarapu |
Auttaa estämään ja hallitsemaan korkeaa verenpainetta. |
Katkarapu |
Erinomainen seleenin lähde ja epätavallisen vähärasvainen valkuaisainelähde ja erittäin hyvä D- ja B12-vitamiinien lähde |
Katkarapu |
Omega-3 rasva, DHA, hävittää Alzheimerin plakkeja. |
Katkarapu |
Omega-3 rikas ruokavalio parantaa mieltä, vähentää masennusta. |
Katkarapu |
Paljon hyötyjä verenkiertoelimistölle |
Katkarapu |
Suoja syövältä: Seleeni ja omega-3 rasvahapot |
Katkarapu |
Suoja vakavalta sydämen rytmihäiriöltä |
Katkarapu |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
Kaura |
Ainoalaatuisia antioksidantteja vähentämään sydänverisuonitautien riskiä |
Kaura |
Alentaa kolesterolitasoja. |
Kaura |
Antioksidanttietuja |
Kaura |
Edistää immuunivastetta tartuntaan. |
Kaura |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
Kaura |
Hyvin siedetty vaihtoehto keliakiaa poteville |
Kaura |
Kala ja kokojyvävilja suojelee hyvin lapsuuden astmalta. |
Kaura |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
Kaura |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
Kaura |
Lignaanit suojelevat sydäntaudilta. |
Kaura |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
Kaura |
Meta-analyysi selittää kokojyväviljan terveyshyödyt. |
Kaura |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
Kaura |
Vakaannuttaa veren sokerin terveelle tasolle. |
Kesäkurpitsa |
Edistää optimaalista terveyttä. |
Kesäkurpitsa |
Edistää miehen terveyttä: Vähentää oireita eturauhasen liikakasvussa. |
Kesäkurpitsa |
Sairauksia vastaan taisteleva ruoka |
Kesäkurpitsa |
Sydämen ja verisuoniston terveyden suoja |
Kinoa |
Antioksidanttisuoja |
Kinoa |
Auttaa migreeni-päänsärkyyn |
Kinoa |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
Kinoa |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
Kinoa |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
Kinoa |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
Kinoa |
Lignaanit suojelevat sydäntaudilta. |
Kinoa |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
Kinoa |
Meta-analyysi selittää kokojyväviljan terveyshyödyt |
Kinoa |
Sappikivien esto |
Kinoa |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Kinoa |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
Kiivi-hedelmä |
Herkullinen tapa nauttia sydänverisuoniston terveydestä |
Kiivi-hedelmä |
Kasvisravinteita (fytokemikaaleja) suojaamaan DNA:ta |
Kiivi-hedelmä |
Kuitua veren sokerin hallintaan, sydämen, verisuonien ja paksusuolen terveyteen |
Kiivi-hedelmä |
Pääasiallinen antioksidanttisuoja |
Kiivi-hedelmä |
Suojelee astmalta ja makuladegeneraatiolta. |
Kokojyvävehnä |
Alkio vitamiini- ja hivenainerikas: Folaattia, tiamiinia, B6, sinkkiä, magnesiumia, mangaania, korkea öljypitoisuus ja korkea E-vitamiinissa, joka on vahva antioksidantti. |
Kokojyvävehnä |
Betaani vähentää kroonista tulehdusta. |
Kokojyvävehnä |
Edistää naisen ja mahasuolistokanavan terveyttä. |
Kokojyvävehnä |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
Kokojyvävehnä |
Fytokemikaaleja terveyden edistämiseen, yhtä hyviä tai parempia kuin vihannekset ja hedelmät |
Kokojyvävehnä |
Hapantaikinaleipä parempi hivenaineiden lähde ja paremmin siedetty vehnäkytkennäisissä terveysongelmissa |
Kokojyvävehnä |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
Kokojyvävehnä |
Kokojyvävilja auttaa estämään sappikiviä. |
Kokojyvävehnä |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
Kokojyvävehnä |
Kokojyvävilja vähentää diabeteksen riskiä. |
Kokojyvävehnä |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
Kokojyvävehnä |
Lignaanit suojelevat sydäntaudilta. |
Kokojyvävehnä |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
Kokojyvävehnä |
Meta-analyysi selittää kokojyväviljan terveyshyödyt. |
Kokojyvävehnä |
Naiset jotka syövät kokojyväviljaa painavat vähemmän. |
Kokojyvävehnä |
Suosittu ulostusaine, lievittää divertikuloosia (kipua, pahoinvointia, ilmavaivoja, turvotusta, ummetusta) 89% potilaista. Divertikulisairaus: Tulehdusta ja kipua alemmassa suolistossa, kroonista ummetusta, ylenmääräisiä pusseja paksusuolen seinämissä. Se hoidetaan tavallisesti viljan, hedelmien ja vihannesten kuitupitoisella ruoalla ja runsaalla nesteiden juonnilla. |
Korianterin siemenet |
Kasvisravinnetiheä yrtti |
Korianterin siemenet |
Mauste joka nujertaa Salmonellaa. |
Korianterin siemenet |
Ravinne- kuten kasvisravinnetiheä (fytokemikaalitiheä) |
Korianterin siemenet |
Veren sokerin ja kolesterolin hallinta ja suoja vapailta radikaaleilta |
Kukkakaali |
Antioksidanttietuja |
Kukkakaali |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Kukkakaali |
Myrkkyjen poiston tukeminen |
Kukkakaali |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Kukkakaali |
Tukee ruoansulatusta. |
Kuminan siemenet |
Rautaa energiantuotantoon ja immuunitoimintoon |
Kuminan siemenet |
Siemeniä hyvään ruoansulatukseen |
Kuminan siemenet |
Syövän esto |
Kurkku |
Auttaa veden pidättymisessä, josta on apua turvonneille silmille, palohaavoihin ja ihottumille. |
Kurkku |
Iho-ongelmiin |
Kurkku |
Jos on korkea verenpaine, voi auttaa viilentymään. |
Kurkku |
Lisää sekä kuidun että veden kulutustasi. |
Kurkku |
Paljon kaliumia, magnesiumia ja kuitua auttaa pudottamaan verenpaineen terveelle tasolle. |
Kurkku |
Piitä, joka on välttämätön terveelle sidekudokselle (lihaksille, jänteille, nivelsiteille, rustolle ja luulle) |
Kurpitsansiemenet |
Fytosterolit alentavat kolesterolia. |
Kurpitsansiemenet |
Hyödyt niveltulehduksia vastaan |
Kurpitsansiemenet |
Rikas terveellisten hivenaineiden, valkuaisaineen ja tyydyttämättömän rasvan lähde |
Kurpitsansiemenet |
Suojelee miehen luita. |
Kurpitsansiemenet |
Voi edistää eturauhasen terveyttä. |
Lammas |
B-vitamiineja parempaan energiatuotantoon ja verenkiertoelimistön terveyteen ja suojelemiseen |
Lammas |
Sinkkiä immuunijärjestelmän terveyteen |
Lammas |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
Lammas |
Vaikka korkea tyydyttyneestä rasvasta, on erittäin hyvä valkuaisaineen lähde 60% päivittäisestä tarpeesta. |
Lehtijuurikas, mangoldi |
Antioksidantti- ja tulehdusvastaisia etuja |
Lehtijuurikas, mangoldi |
Tukee luun terveyttä. |
Lehtijuurikas, mangoldi |
Verensokerietuja |
Lehtikaali |
Antioksidantteihin kytkeytyviä terveyshyötyjä |
Lehtikaali |
Antioksidanttietuja |
Lehtikaali |
Glukosinolaatteja syövän ehkäisemiseen |
Lehtikaali |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Lehtikaali |
Isotiosyanaatteja myrkkyjen poiston aktivointiin |
Lehtikaali |
Myrkkyjen poisto |
Lehtikaali |
Myrkkyjen poiston tukeminen |
Lehtikaali |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Lehtikaali |
Tukee ruoansulatusjärjestelmää. |
Lehtikaali |
Tukee ruoansulatusta. |
Lehtisalaatti |
Salaattipäivät pitävät sydämesi nuorena. |
Limanpapu |
Alentaa sydänkohtausriskiäsi. |
Limanpapu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Limanpapu |
Hyvää kuitua |
Limanpapu |
Hyvää valkuaisainetta |
Limanpapu |
Mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Limanpapu |
Rautaa energiantuotantoon |
Limanpapu |
Voi auttaa sulfiittiherkkyyteen. |
Linssit |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Linssit |
Kuitua kaikkien tähtien |
Linssit |
Rakasta sydäntäsi, syö linssejä. |
Linssit |
Rautaa energiantuotantoon |
Lohi |
Ainoalaatuinen omega-3 välttämättömästä rasvahaposta |
Lohi |
Alentaa verisyövän, monenkertaisen myelooman ja Hodgkin- lymfooman riskiä. |
Lohi |
Auttaa estämään ja hallitsemaan korkeaa verenpainetta. |
Lohi |
EPA yksi omega-3 rasvoista vähentää tulehdusta. |
Lohi |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
Lohi |
Kala on ruokaa paremmalle ajattelukyvylle ikääntyessämme. |
Lohi |
Kalaruoka, hedelmät ja vihannekset suojelevat syvältä verisuonitukokselta ja keuhkoveritulpalta. |
Lohi |
Lisää sydämen lyöntinopeuden vaihtelevuutta, joka on mitta sydänlihaksen toiminnolle. |
Lohi |
Lohen tai tonnikalan syöminen 2 kertaa viikossa auttaa nostamaan omega-3 tasoa vähintään yhtä tehokkaasti kuin kalaöljyravintolisä. |
Lohi |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle, jolla diabetes |
Lohi |
Omega 3:set auttavat estämään liikalihavuutta ja parantamaan insuliinivastetta. |
Lohi |
Omega-3 imeytyy paremmin lohesta kuin turskanmaksaöljy-lisäravinteista. |
Lohi |
Omega-3 rasva, DHA, hävittää Alzheimerin plakkeja. |
Lohi |
Omega-3 rikas kala suojaa paksu- ja peräsuolen syövältä. |
Lohi |
Omega-3 rikas ruokavalio parantaa mieltä, vähentää masennusta. |
Lohi |
Pahantuulisella teini-ikäisellä voi auttaa vähentämään vihamielisyyttä. Suojelee sydäntä |
Lohi |
Rasvainen kala korkeasti suojelee munuaissyövältä. |
Lohi |
Ruokaa paremmalle ajattelukyvylle |
Lohi |
Suoja (aivo)halvaukselta |
Lohi |
Suoja auringonpolttamiin |
Lohi |
Suoja vakavalta sydämen rytmihäiriöltä |
Lohi |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
Lohi |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta. |
Lohi |
Sydäntä ja verisuonia suojelevia hyötyjä |
Lohi |
Syömällä kalaa päivittäin suojelee merkittävästi sydänkohtaukselta. |
Lohi |
Syövältä suojaava |
Lohi |
Torjuu kuivilta silmiltä. |
Lohi |
Vain kaksi annosta omega-3 rikasta kalaa viikossa voi alentaa triglyseridejä. |
Lohi |
Valitse uunissa paistettua tai grillattua, mutta älä pannussa paistettua vähentääksesi eteiskammiovärinää (sydämen epärytmisyyttä). |
Lohi |
Vähentää eturauhassyövän riskiä. |
Luumu |
Merkittävä antioksidanttisuoja fenoleista |
Luumu |
Parempi raudan imeytyminen ja enemmän antioksidanttisuojaa C-vitamiinista |
Luumu |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta. |
Luumu (kuivattu) |
Ainoalaatuisia antioksidantti-kasvisravinteita |
Luumu (kuivattu) |
Beettakaroteenia vielä suurempaan antioksidanttisuojaan |
Luumu (kuivattu) |
Kaliumia verenkiertoelimistön terveyteen |
Luumu (kuivattu) |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat vaihdevuosien jälkeiseltä rintasyövältä. |
Luumu (kuivattu) |
Kuitua sääntelyyn, alhaiseen kolesteroliin ja suoliston suojeluun |
Luumu (kuivattu) |
Lisää raudan imeytymistä kehoon. |
Luumu (kuivattu) |
Normalisoi veren sokeritasot ja auttaa painon pudotuksessa. |
Maapähkinät |
Antioksidantteja avainasemassa sydämen terveyshyötyihin |
Maapähkinät |
Kilpaileva hedelmä antioksidanttilähteinä |
Maapähkinät |
Mahdollisesti alentaa riskiä halvaukseen alustavien eläinkokeiden perusteella. |
Maapähkinät |
Pähkinöiden syönti vähentää painonlisäyksen riskiä. |
Maapähkinät |
Sappikivien esto |
Maapähkinät |
Suojelee Alzheimerin tautia ja kognitiivista huononemista vastaan. |
Maapähkinät |
Suojeleva, mutta pikkelsiruoka lisää paksusuolen syöpäriskiä. |
Maapähkinät |
Sydämen terveydelle |
Maissi |
Edistää keuhkojen terveyttä. |
Maissi |
Sydämen ja verisuoniston terveyteen |
Maissi |
Terveyttä edistäviä toimintoja yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vihanneksilla ja hedelmillä |
Maissi |
Tukee energiantuotantoa jopa stressattuna. |
Maissi |
Ylläpidä muistiasi tiamiinilla (B1-vitamiinilla). |
Maito 2% rasvaa |
Auttaa estämään lapsuuden liikalihavuutta. |
Maito 2% rasvaa |
Auttaa estämään migreeni-päänsärkyä. |
Maito 2% rasvaa |
Auttaa paksusuolen soluja syöpää aiheuttavilta kemikaaleilta. Auttaa estämään luukatoa seurauksena vaihdevuosilta tai tiloilta kuten nivelreuma. |
Maito 2% rasvaa |
A-vitamiini on kriittisesti tärkeä ihon ja limakalvon terveyteen, kudokset mitkä ovat ensimmäisenä suojaamassa tautimikrobeilta ja myrkyiltä. |
Maito 2% rasvaa |
B-vitamiineja ja muita ravinteita energiaan ja verenkiertoelimistön suojeluun |
Maito 2% rasvaa |
D-vitamiini varmistaa kalsiumin saatavuuden. |
Maito 2% rasvaa |
Edistää kilpirauhasen tervettä toimintaa. |
Maito 2% rasvaa |
Enemmän apua luuston terveydelle |
Maito 2% rasvaa |
Hyvä vaihtoehtolähde Omega-3 rasvalle, alfalinoleenihapolle |
Maito 2% rasvaa |
Hyvä valkuaisaineen lähde |
Maito 2% rasvaa |
Kalsium meijerituotteista suojelee rintasyövältä. |
Maito 2% rasvaa |
Kalsiumrikas meijerituote edistää kehon rasvan polttamisessa aterian jälkeen. |
Maito 2% rasvaa |
Meijerituote suojaamaan kihdiltä |
Maito 2% rasvaa |
Meijerituote, parempi kuin kalsiumlisä kasvaville tyttöjen luille |
Maito 2% rasvaa |
Meijerituotteet suojelevat metaboliselta oireyhtymältä. |
Maito 2% rasvaa |
Ravinnon kalsium ei aiheuta munuaiskiviä. |
Maito 2% rasvaa |
Suojele sydäntäsi kaliumilla. |
Maito 2% rasvaa |
Trimmaa vyötärönympäryksesi. |
Maito 2% rasvaa |
Vähentää PMS oireita kuukautiskierron toisella puoliskolla. |
Manteli |
Alentaa LDL-kolesterolia (huono kolesteroli) ja vähentää sydäntautiriskiä. |
Manteli |
Jos olet hullaantunut sydämestäsi, syö pähkinöitä. |
Manteli |
Kaksinkertainen suoja diabetekselta ja sydänverisuonisairauksilta |
Manteli |
Kuparia, mangaania ja riboflaviinia avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Manteli |
Mantelit ylittävät kokojyvävuokaleivokset veren rasvojen parantamisessa. |
Manteli |
Pähkinöiden syönti vähentää painonlisäyksen riskiä. |
Manteli |
Päivittäinen kulutus voi auttaa syömään terveellisemmin. |
Manteli |
Sappikivien esto |
Manteli |
Sydämen terveydelle |
Manteli |
Terveelliset rasvat voivat auttaa sinua painonpudotuksessa. |
Manteli |
Valkuaisainevoimalaitos |
Maustekurkuma |
Alentaa kolesterolia. |
Maustekurkuma |
Alentaa lapsuuden verisyöpäriskiä. |
Maustekurkuma |
Apua kystisestä fibroosista kärsiville |
Maustekurkuma |
Edistä amyloidi-plakin puhdistumisessa Alzheimerin potilailla. |
Maustekurkuma |
Estää syöpäsolujen kasvua ja etäpesäkkeitä. |
Maustekurkuma |
Helpotus nivelreumaan |
Maustekurkuma |
Parantaa maksan toimintoja. |
Maustekurkuma |
Suojelee Alzheimerin tautia vastaan. |
Maustekurkuma |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Maustekurkuma |
Syövältä suojaava |
Maustekurkuma |
Tehokas suolistotulehduksen hoidossa |
Maustekurkuma |
Turvallinen mahdollisesti tulehdusta vastaan |
Maustekurkuma |
Voi auttaa estämään paksusuolen syöpää. |
Maustekurkuma |
Yhdessä kukkakaalin kanssa pysäyttää eturauhassyöpää. |
Maustekurkuma |
Ylittää aivoveriesteen, saattaa estää Alzheimerin tautia. |
Melassi |
Energisoiva hivenainetiheä makeuttaja |
Melassi |
Makeuttaja, jossa on merkittävästi eri hivenaineita edistämään terveyttä. |
Melassi |
Rautaa energiantuotantoon |
Melassi |
Ruokalusikallinen melassia auttaa kalsiumin saannissa. |
Merivihannekset |
Antioksidanttipotentiaalia |
Merivihannekset |
Hivenainejoukko: kalsium, kupari, jodi, rauta, magnesium, mangaani, molybdeeni, fosfori, kalium, seleeni, vanadiini ja sinkki |
Merivihannekset |
Moninkertainen hyöty sulfatoiduista polysakkarideista |
Merivihannekset |
Rautatiheä |
Merivihannekset |
Syöpää vastustavia hyötyjä |
Miso |
Hivenaineita tukemaan immuunitoimintoa, energian tuotantoa, luustoa ja verisuonia |
Miso |
Suoja rintasyövältä |
Munakoiso |
Aivoruokaa |
Munakoiso |
Rikas fenoli-antioksidanttiyhdisteistä |
Munakoiso |
Verenkiertoelimistön terveys ja suoja vapailta radikaaleilta |
Mustapapu |
Alentaa sydänkohtausriskiäsi. |
Mustapapu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Mustapapu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Mustapapu |
Edistää optimaalista terveyttä. |
Mustapapu |
Hyvää kuitua |
Mustapapu |
Hyvää valkuaisainetta |
Mustapapu |
Lastattu antioksidanteilla |
Mustapapu |
Mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Mustapapu |
Rautaa energiantuotantoon |
Mustapapu |
Sulfiittioksidaasi-entsyymiä, joka tekee sulfiitteja myrkyttömiksi. |
Mustapippuri |
Parantaa ruoansulatusta ja edistää suoliston terveyttä. |
Mustapippuri |
Stimuloi makusilmut, niin että vatsa lisää suolahapon eritystä, siten edistää ruoansulatusta. |
Mustikka |
Antioksidanttivoimalaitos |
Mustikka |
Edistää mahan ja suoliston terveyttä. |
Mustikka |
Helpottaa ripulia ja ummetusta. |
Mustikka |
Näkijän hedelmä |
Mustikka |
Paremmat aivot |
Mustikka |
Suoja paksusuolen ja munasarjan syövältä |
Mustikka |
Suojelee tarkan näön alueen rappeumalta. |
Mustikka |
Sydäntä suojeleva toiminto |
Mustikka |
Tanniineja, jotka toimivat kudoksia supistavasti ruoansulatusjärjestelmässä vähentämään tulehdusta. Edistää virtsatien terveyttä. |
Mustikka |
Terveempi eliminaatio |
Naudanliha (luomu, vähärasvainen) |
Hyvä valkuaisaineen lähde, samoin B12, B6, B12 ja B6:en. Tarvitaan muuttamaan mahdollisesti vahingollinen kemikaali homokysteiini harmittomiksi molekyyleiksi. |
Naudanliha (luomu, vähärasvainen) |
Vähärasvainen pihvi on hyvä sinkin lähde, mikä auttaa estämään verisuonien seinämien vaurioita, mitkä myötävaikuttavat verisuonikovettumiin. Sinkki on hyvä ravinne immuunijärjestelmälle estämään infektioita ja uusiutuvia korvatulehduksia. |
Nauriin lehdet |
Antioksidanttietuja |
Nauriin lehdet |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Nauriin lehdet |
Myrkkyjen poiston tukeminen |
Nauriin lehdet |
Sydämen ja verisuoniston terveyden tuki |
Nauriin lehdet |
Tukee ruoansulatusta. |
Navy-papu |
Alentaa sydänkohtausriskiäsi. |
Navy-papu |
Antaa energian palaa samalla pitäen veren sokerin tasaisena. |
Navy-papu |
Hyvää kuitua |
Navy-papu |
Hyvää valkuaisainetta |
Navy-papu |
Kuparia ja mangaania avuksi energiantuotantoon ja antioksidantti- puolustukseen |
Navy-papu |
Rautaa energiantuotantoon |
Navy-papu |
Ylläpidä muistiasi tiamiinilla (B1-vitamiinilla). |
Neilikka |
Ravinnetiheä mauste |
Neilikka |
Toimii tulehdusta vastaan. |
Ohra |
Estä sydämen pettämistä kokojyvävilja-aamiaisella. |
Ohra |
Kala ja kokojyvävilja suojelevat hyvin lapsuuden astmalta. |
Ohra |
Kokojyvävilja merkittävästi alentaa diabetes 2 riskiä. |
Ohra |
Kokojyväviljan ja hedelmien kuidut suojelevat rintasyövältä. |
Ohra |
Kuitu ja seleeni edistävät optimaalista terveyttä. |
Ohra |
Kuitua säätelyyn, kolesterolin alentamiseen ja suoliston suojaamiseen |
Ohra |
Kupari voi hyödyttää niveltulehduksesta kärsiviä. |
Ohra |
Lignaanit suojelevat syöviltä ja sydäntaudilta. |
Ohra |
Lisäsuoja verisuonitukoskovettumia vastaan |
Ohra |
Merkittävä sydämen ja verisuoniston hyöty vaihdevuosien jälkeiselle naiselle |
Ohra |
Meta-analyysi selittää kokojyväviljan terveyshyödyt |
Ohra |
Parempi aamiaisvalinta henkilöille, joilla diabetes 2 |
Ohra |
Ruumiin kudosten kehitys ja korjaus |
Ohra |
Voi auttaa estämään sappikiviä. |
Oliivi |
Hyödyt tulehduksia vastaan |
Oliivi |
Solujen suojaaminen vapailta radikaaleilta |
Oliivi |
Suojelee sydänsairaudelta |
Oliivi |
Tukee ruoansulatusjärjestelmän terveyttä. |
Oliiviöljy |
|